Barcelona pelasi sunnuntaina ensimmäisen ottelunsa sitten Lionel Messin seuranvaihdon. Sarja-avauksessa kaatui Real Sociedad maalein 4-2, kapteeni Gerard Piquén tehtyä Barcan kauden ensimmäisen maalin.

Seuraikoni, ja monien tulevana Barcelonan puheenjohtajana pitämä Piqué teki joukkueen kauden ensimmäisen maalin ja antoi ottelun jälkeen lausuntoja medialle myös kapteeniston edustajana. Piqué ilmoitti ensimmäisenä jo alkukesästä olevansa valmis laskemaan palkkaansa Barcelonan talousvaikeuksien vuoksi, ja Real Sociedad -pelin alla asia myös vahvistui. Nyt hän vakuutti, että myös koko muu kapteenisto (kapteeni Sergio Busquets ja varakapteenit Jordi Alba ja Sergi Roberto) on valmis samaan.

– Synnyin ja kasvoin täällä ja olen elänyt melkein koko elämäni täällä. Se ele piti tehdä. Haluan tehdä selväksi, että olemme olleet täydessä yhteydessä muiden kapteenien kanssa ja tiedän, että hekin tekevät niin [leikkaavat palkkojaan] pian, Piqué sanoi Movistar+:lle pelin jälkeen.

– Se, että minä laskin palkkaani ensimmäisenä, oli ajoituskysymys. Minun piti olla ensimmäinen, mutta tämä on perhe ja me kaikki teemme niin. Kaikkien meidän kapteenien aikomus on sopeutua seuran vaatimuksiin. Olemme tehneet sen päätöksen, ja olemme ylpeitä ja innokkaita pelaamaan jatkossakin hyvää jalkapalloa.

Jordi Alba sai kuulla ottelun aikana vihellyksiä katsomosta, mutta Piqué ei pannut niille liikaa painoarvoa. Hänen mukaansa kapteeniston yhteinen tahto on auttaa seuraa talousvaikeuksissa.

– Olen keskustellut muiden kapteenien kanssa ja olemme sopineet, että pääsemme seuran kanssa sopuun. Nyt tarvitaan jonkinlainen virallinen sopeutuminen, jotta voimme rekisteröidä pelaajia, mutta tiedän muiden olevan lähellä sopua seuran kanssa.

– Joskus ihmiset saavat väärää tai puutteellista tietoa. Tämä ei ole vain minun, vaan kaikkien kapteenien asia. Seura on pyytänyt apuamme, ja teemmekin niin. Kannattajien ja joukkueen on vedettävä yhtä köyttä.

Piqué ymmärsi hyvin myös kannattajien turhautumisen siihen, että seuran oli luovuttava Messistä, joka jatkaa uraansa PSG:ssä.

[readmore from=Barcelona]

– Tiesimme ihmisten reagoivan niin. Messi on seuran ja koko jalkapallohistorian tärkein pelaaja, mutta kaikenlaista voi tapahtua.

– Meillä on yhä tasokas ja varmasti kilpailukykyinen joukkue, ja taistelemme kaikista pokaaleista. Ilman Messiä meillä ei ole samaa lahjakkuutta, mutta puhallamme yhteen hiileen. Maalinteko sujuu ja takalinjat ovat kunnossa. Uskon, että pidämme tällä kaudella hauskaa, Piqué lisäsi.

Lähde: Sport

Juttua on muokattu 24.8. kello 10.44. Lisätty tieto siitä, että Piquén palkanalennus virallistui juuri kauden alla.