Gabriel Paulista on kuulunut viimeisen parin kauden ajan La Ligan parhaimpiin toppareihin.

Valencia-puolustaja on julkisesti todennut olevansa pettynyt siihen, miten häntä ei ole kutsuttu mukaan kotimaansa Brasilian A-maajoukkueeseen.

28-vuotias Paulista oli edellisen kerran A-maajoukkueen mukana yli neljä vuotta sitten, mutta toppari ei ole edelleenkään tehnyt debyyttiään maajoukkueessa.

Paulista haluaa edustaa tästä lähtien Espanjan A-maajoukkuetta.

– En enää menisi Brasilian A-maajoukkueen mukaan, vaikka minut kutsuttaisiin sinne. Kaikki tietävät, mitä haluan. Haluan edustaa Espanjaa, Paulista sanoi hiljattain pelatun Lille-ottelun jälkeen espanjalaismedioille.

El Largueron saamien tietojen mukaan Paulistan edustajat ovat olleet yhteydessä Espanjan jalkapalloliittoon ja kertoneet topparin saavan Espanjan kansalaisuuden maaliskuuhun mennessä.

Jalkapalloliitto kertoi olevansa kiinnostunut Paulistasta ja ottavan pelaajan toiveen huomioon. Jalkapalloliitto kunnioittaa sitä, että Paulista on itse ottanut asian esille ja haluaa tehdä kaikkensa edustaakseen Espanjaa Brasilian sijasta.