35 prosenttia Valencian edustusjoukkueesta kärsii koronaviruksesta – kapteeni:” Meidän on oltava rauhassa”
Kuva: Getty Images
La Liga on parhaillaan tauolla koronaviruksen vuoksi.
Pahiten koronavirus on vaikuttanut Valenciaan. Seuran edustusjoukkueen jäsenistä, eli pelaajista, valmentajista ja huoltajista jopa 35 prosentilla on todettu koronavirustartunnat.
Valencia pelasi helmikuussa Atalantan vieraana Milanossa Mestarien liigan ottelun ja noin viikko ottelun jälkeen Valenciassa todettiin roppakaupalla aiempaa enemmän koronavirustartuntoja.
Valencian kapteeni Dani Parejo otti kantaa tilanteeseen AS:n haastattelussa.
– Meidän on oltava rauhassa. Seura on tehnyt kaiken mahdollisen estääkseen tartuntojen saapumista joukkueeseen. Seura on tehnyt jopa enemmän sen eteen kuin neuvottiin, mutta siltikään sitä ei voitu estää. Nyt meidän on tuettava viruksen saaneita, kannustettava heitä ja luotettava siihen, että kaikki menee hyvin, Parejo totesi.
– Olemme joutuneet kokemaan koronaviruksen hyvin läheltä. Koko Euroopan piti oppia siitä, mitä Kiinassa tapahtui. Nyt meidän on keskityttävä kuuntelemaan ja tottelemaan viranomaisia ja jäädä kotiin. Se on turvallisin tapa estää viruksen leviäminen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?