Sevilla-kapteeni harjoittelee kotonaan karanteenin ajan – ”Alkaa tila loppumaan”

La Liga on toistaiseksi tauolla koronaviruksen vuoksi.
Pelaajat ovat olleet karanteenissa muutaman viikon ajan ja tauon odotetaan jatkuvan vahvistamattomien tietojen mukaan toukokuulle saakka.
Sevillan kapteeni ja todellinen seuraikoni Jesús Navas harjoittelee muiden pelaajien tapaan kotonaan karanteenin ajan.
Sevillan seurahistorian eniten otteluita pelanneella Navasilla on pieni ongelma, sillä viime vuosina yhdeksi sarjan parhaaksi oikeaksi laitapuolustajaksi nousseen Navasin asunto alkaa jäädä liian pieneksi.
– Tämä on tilanteemme. Meidän on oltava kotona ja noudattaa sääntöä parhaan mukaan. Käytämme tämän ajan hyväksi olemalla perheidemme kanssa, kun meillä on enemmän aikaa käytettävissämme. Luotamme siihen, että sarja saadaan pelattua loppuun asti. Se olisi parasta kaikille ja osoittaisi samalla tilanteen rauhoittuneen, Navas totesi.
– Harjoittelen olohuoneessa ja oikeastaan ympäri kotia, mutta alkaa tila loppumaan. Yritän harjoitella jatkuvasti. Tämä tilanne pistää kaikki uusiksi. Meidän on oltava pelikunnossa, kun sarja käynnistyy taas. Julen Lopetegui on jatkuvasti yhteydessä kanssamme ja luottaa meihin kaikkiin. Hän lähettää meille päivittäin ohjeita siitä, mitä pitäisi tehdä. He seuraavat meitä ja olemme ammattilaisia, joten teemme asiat hyvin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi