Näkökulma: La Ligan kovanaamajengi taistelee jopa mestaruudesta – sarjataulukko valehtelee heidän kohdallaan

Atlético Madrid tappelee täysillä La Ligan mestaruudesta. Jos FC Barcelona ja Real Madrid eivät pidä pistetahtiaan yllä, ovat Diego Simeonen suojatit valmiina iskemään.
Sunnuntai-iltapäivällä kaatui Espanyol ansaitusti 3-1. Ottelussa näkyi evoluutio, jonka joukkue on taktisesti kauden aikana kulkenut.
Diego Simeonen suojatit aloittivat kauden pelaamalla useita otteluita 4-4-2-timanttimuodolla. Simeone on muovannut muotoa pelaajien vahvuuksien mukaisesti. Espanyolia vastaan joukkue pelasi harvinaisella 4-2-2-2-muodolla.
Muoto tarkoittaa hyökätessä sitä, että laitapuolustajat nostavat Simeonen sapluunassa korkealle ja ylös. Ylin nelikko pelaa lähellä toisiaan ja on valmiina liikkumaan maalinedustalle tai murtamaan vastustajan nopeilla syöttökombinaatioilla. Esimerkki muodon toimivuudesta oli Espanyolia vastaan tehty 2-1-johtomaali. Pallo pelattiin korkealla target-syötöllä toisen kärjen päähän, kakkospallo voitettiin ja pallo pelattiin suoraan irtopallon keräämisen jälkeen vastustajan puolustuslinjan selustaan kärjen pystyliikkeeseen.
4-2-2-2-muodon hyöty on juuri se, että kun pelaajia on pallon ympärillä paljon, niin suoraviivainen eteneminen kentän keskikaistaa pitkin toimii hyvin.
Toinen merkittävä asia mielenkiintoisen muodon ohella sunnuntaina oli se, että Simeonen suojatit tekivät maaleja. Kolme tehtyä maalia on erinomainen tasonnosto alkukauteen verrattuna.
Tosin, joukkueen tilanne tehtyjen maalien suhteen ei ole niin huono, kuin sarjataulukko näyttää. Simeonen joukkue on luonut maaliodotetta melkein seitsemän maalia enemmän, kuin mitä toteutunut sarjataulukko näyttää. Se tarkoittaa, että joukkue on luonut paikkoja kohtalaisen kivasti, mutta viimeistely on sakannut. Sarjataulukko siis valehtelee tässä mielessä hieman. Viimeistelyssä on paljon sattumaa. Simeonen joukkue on parempi hyökkäyspelijoukkue, kuin mitä sarjataulukko tehtyjen maalien osalta juuri nyt näyttää.
Todennäköisesti joukkueen viimeistely palailee pikkuhiljaa keskimääräiseen ja maalitahti kohenee kauden mittaan. Se tarkoittaa, että useat voivat kääntyä voitoiksi useammin, kuin alkukauden aikana.
La Ligan mestaruustaisto on auki. Barcelonan ja Real Madridin alisuorittaminen mahdollistaa kolmen seuran välisen taiston. Diego Simeone ja hänen suojattinsa kärkkyvät tiukasti kärjen takana.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi