Vaisu ja aneeminen Barcelona sai Dortmundista torjuntavoiton – Valencia yllätti Lontoossa

Lionel Messi on aloittanut kautensa. Siinä tärkein uutinen Barcelonan kannalta. Itse ottelu Dortmundin vieraana Mestarien liigassa ei Barca-faneille ilonaiheita tarjonnut, joskin maaliton tasapeli on Barcalle kuin torjuntavoitto.
Avausjaksolla Barcelona piti odotetusti palloa, mutta ei kuitenkaan onnistunut saamaan yhtään laukausta kohti maalia. Dortmundilla oli maalipaikkoja hieman enemmän, mutta Marc-André ter Stegen torjui jaloillaan isäntien parhaan yrityksen.
Suhteellisen harmaan avausjakson merkittävimmiksi tapahtumiksi jäi huoli Paco Alcacérin pelikunnosta, kun oma maalivahti Roman Bürki jyräsi tämän yli erikoistilanteessa. Alcacér pystyi kuitenkin jatkamaan peliä toisin kuin Barcelonan Jordi Alba. Laitapuolustaja loukkasi vasenta takareittään ja sai tehdä 40. minuutilla tilaa Sergi Robertolle.
Toisen jakson alussa Dortmund oli aloitteellisempi, ja yritys palkittiin 55. minuutilla, kun pallo vietiin pilkulle. Nelson Semedo kampitti Jadon Sanchon päätyrajan tuntumassa, ja rankkari oli selviö Barcelonan protesteista huolimatta.
Johtoon Dortmund ei kuitenkaan päässyt, sillä esiin nousi ter Stegen. Barca-vahti pysäytti hienosti alakulmasta entisen seurakaverinsa Marco Reusin yrityksen, ja poimi vielä paluupallonkin syliinsä ennen kuin kärkkäästi tilanteeseen tulleet keltapaidat ehtivät pahantekoon. Hidastus paljasti ter Stegenin varastaneen viivaltaan puolisen metriä, mutta nykysääntöjen vastaisesti torjujalle ei nostettu varoitusta eikä tilannetta tarkistettu videolta. Rankkaria ei siis uusittu.
59. minuutilla nähtiin odotettu hetki, kun Lionel Messi tuli kentälle 16-vuotiaan Ansu Fatin tilalle. Kyseessä oli Messin kauden aloitus, sillä pohjevammasta kärsinyt argentiinalainen oli pelannut viimeksi heinäkuussa Copa Américassa. Samaan aikaan myös Ivan Rakitic korvasi Sergio Busquetsin.
Messin kentälletulosta huolimatta Barcelona ei esitellyt luovuuttaan juuri lainkaan, vaan ajoittain kentällä tuntui olevan vain yksi joukkue. Dortmundin – ja ennen kaikkea Sanchon, Alcacérin ja Reusin – viimeistelystä tuntui kuitenkin puuttuvan viimeinen silaus.
Viimeisellä varttitunnilla Dortmund tuntui löytävän vielä yhden uuden vaihteen. Marc-André ter Stegen sai kuitenkin apua myös maalivahdin parhailta kavereilta. Vaihdosta kentälle tullut Julian Brandt tykitti 20 metristä voimalla ja taidolla, mutta painava kuti kilpistyi ylähirteen. Vain hetkeä myöhemmin Brandt pääsi Ter Stegenin kanssa nokitusten, mutta loistavan pelin pelannut saksalaisvahti oli jälleen etevämpi.
Aivan ottelun viimeisessä tilanteessa Messikin sai maalipaikkansa, mutta puolustus ehti hätiin. Sitten soikin jo tuomarin pilli ottelun päättymisen merkiksi.
Barcelona oli Signal Iduna Parkilla varsin vaisu, ja Dortmundille tasapeli lienee isonpuoleinen pettymys. Barcelonalle maaliton tasuri on puolestaan kuin torjuntavoitto. Maalintekoyritykset menivät Dortmundin hyväksi lopulta 14-5. Barcelona laukoi Dortmundin maalia kohti vain yhden vaivaisen kerran.
Illan toinen espanjalaisjoukkue Valencia haastoi vieraskentällä Chelsean. Vaikka Valencia onkin ollut melkoisessa kaaoksessa pidetyn valmentajan Marcelinon saatua potkut viime keskiviikkona, onnistui se hakemaan Lontoosta täyden pistesaaliin.
Pelin ainoan osuman viimeisteli 75. minuuutilla Rodrigo Dani Parejon esityöstä. Vierasvoitto teki Valencialle erittäin hyvää, sillä lohkon suosikkeina pidetään Chelseaa ja Ajaxia. Voitto oli myös Valencian ensimmäinen uuden luotsin Albert Celadesin alaisuudessa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa