Barcelonan ja Athletic Bilbaon väliseen Espanjan Supercopan loppuotteluun on aikaa kaksi päivää, mutta Lionel Messin pelikunto on yhä arvoitus.

Messi, 33, ei Marcan mukaan pystynyt perjantaina osallistumaan Barcelonan harjoituksiin, eikä joukkue treenaa kuin enää kerran ennen sunnuntain finaalia.

Argentiinalaistähti ei pelannut keskiviikkona lainkaan, kun Barcelona kaatoi Real Sociedadin kilpailun välierässä rangaistuspotkukilpailun päätteeksi. Tuolloin hänen poissaolonsa syyksi kerrottiin lievä loukkaantuminen.

Messin kanssa tuskin otetaan riskejä, jos hänen loukkaantumisensa pelätään pahenevan, mutta Barcelona jäisi luonnollisesti kaipaamaan kapteeniaan sunnuntain loppuottelussa. Messi on ollut totuttuun tapaan Barcelonan tehokkain pelaaja myös tällä kaudella tehden 21 ottelussa yhteensä 14 maalia ja syöttäen kuusi.

Barcelona ja Athletic Bilbao kohtaavat Supercopan loppuottelussa sunnuntaina kello 22.00 Suomen aikaa. Ottelu pelataan Sevillassa Estadio La Cartujalla.