Barcelonan seurapresidentti Josep Maria Bartomeu sai kyseenalaista julkisuutta elo-syyskuussa.

Barcelonan kapteeni Leo Messi halusi poistua seurasta, mutta Bartomeu ei pitänyt lupaustaan, eikä päästänyt Messiä lähtemään. Bartomeu vaati Messiltä 700 miljoonan euron ulosostopykälän maksamista, jotta siirto olisi mahdollinen.

La Ligan presidentti Javier Tebas on onnellinen Messin jäämisestä, vaikka se tapahtuikin vasten argentiinalaisen tahtoa. Tebasin mukaan La Liga on valmistautunut jo vuosien ajan supertähtien lähtöön.

– Messin jääminen Barcelonaan oli paras ratkaisu kaikille, koska hänen arvonsa on valtava, mutta olemme valmistautuneet jo vuosien ajan siihen, ettei supertähtien lähteminen olisi meille suuri takaisku.

Neymar lähti PSG:hen, eikä Ligue 1 ole kasvanut juurikaan siitä huolimatta. Cristiano Ronaldo siirtyi Serie A:han, eikä sekään ole kasvanut odotetusti, Tebas totesi.

Tebas olisi huolestunut, jos Messi ja Ronaldo olisivat lähteneet samaan aikaan.

– La Liga jatkaa kasvamistaan. Ronaldo lähti ja myimme siitä huolimatta valtavasti TV-oikeuksia. Neymar lähti ja historia toisti itseään. Ligue 1 ei ole saanut Valioliigaa kiinni vain Neymarin avulla, eikä Serie A Ronaldon avulla. Ei ole olemassa pelaajaa, joka muuttaisi koko sarjaa. Jos Messi ja Ronaldo olisivat lähteneet samaan aikaan, olisin huolestunut, mutta yhden pelaajan poistuminen ei vaikuta meihin.

Lähde: Mundo Deportivo