Argentiina voitti vihdoin ilman Messin tehoja – Luis Suárez rankkareillaan harvalukuiseen kerhoon

© Kuva: Getty Images

Lionel Messi -riippuuvuudesta, Messidependenciasta, on puhuttu paljon Barcelonassa, mutta kenties vieläkin enemmän Argentiinan maajoukkueessa. Myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa Argentiina kuitenkin osoitti pitkästä aikaa pystyvänsä voittamaan, vaikka Messiltä ei tehoja saataisikaan.

Argentiina kaatoi vieraissa Bolivian 2-1 ja otti toisen voittonsa toisesta MM-karsintaottelustaan. Kahden täyden kierroksen jälkeen Brasilia ja Argentiina ovat Etelä-Amerikan MM-karsintojen ainoat puhtaan pelin joukkueet.

Kapteeni Lionel Messi pelasi täydet 90 minuuttia, mutta ei saanut tehomerkintää kummastakaan maalista. Barcelonan siirtotoiveissa ollut Interin Lautaro Martínez teki joukkueensa avausmaalin ja syötti toisen. Sen viimeisteli puolestaan Lazion Joaquín Correa. Bolivia meni pelissä johtoon Marcelo Martins Morenon maalilla, mutta Argentiina onnistui kääntämään pelin voitokseen.

Lautaro Martínezista tuli samalla ensimmäinen argentiinalainen maalintekijä MM-karsintaotteluissa sitten marraskuun 2016, jonka paidassa ei lue Messi. Sen jälkeen Messi oli osunut joukkueelleen viidesti. Yksi Argentiinan maaleista oli Rolf Feltscherin nimiin merkitty oma maali.

Vielä kauemmas historiassa saadaan mennä, jotta löytyy karsintapeli, jonka Argentiina oli viimeksi voittanut ilman Messin tekemää maalia. Se löytyy maaliskuulta 2016. Viimeisissä kuudessa karsintaotteluvoitossa Messi oli tehnyt aina vähintään yhden maalin.

Verkkoja sen sijaan heilutteli Messin hyvä ystävä, Barcelonasta Atlético Madridiin siirtynyt Luis Suárez. Suárez osui Ecuadorissa pelatussa MM-karsintapelissä kahdesti ja nousi kahden erolla Messin edelle Etelä-Amerikan kaikkien aikojen maalintekijäksi MM-karsinnoissa. Maailmantilaston ykköseen, guatemalalaiseen Carlos Ruíziin Suárezilla on matkaa vielä 15 maalia.

Suárez teki molemmat maalinsa rankkarista pelin viimeisten 20 minuutin aikana. Samalla hänestä tuli vasta viides pelaaja, joka on tehnyt vähintään kaksi rankkarimaalia yhdessä Etelä-Amerikan MM-karsintaottelussa.

Suárez on kivikovassa seurassa, sillä aiemmin vastaavaan oli pystynyt vain neljä elävää legendaa: brasilialaiset Ronaldo ja Ronaldinho, Lionel Messi sekä viime yönä lisäajalla Chilen verkkoon 2-2 -tasoituksen viimeistellyt kolumbialainen Falcao. Vielä samana yönä joukkoon tosin liittyi kuudeskin supertähti, PSG:n Neymar, joka teki kaksi yön kolmesta maalistaan rankkarista.

Luis Suárez laittoi pallon maaliin jo pelin avausjaksolla kertaalleen, mutta maali hylättiin VAR-tarkistuksen jälkeen käsivirheen vuoksi.

Suárezin maalit toivat Uruguaylle kuitenkin vain laihaa lohtua, sillä kotijoukkue Ecuador kahmaisi sarjapisteet maalein 4-2. Ecuadorin ensimmäinen maali oli historiallinen, sillä sen viimeisteli ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt maalintekijä Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa, 19-vuotias Moisés Caicedo. Toisella puoliajalla saatiinkin sitten jo toinen, kun 20-vuotias Gonzalo Plata teki lukemiksi Ecuadorille jo 4-0, ennen kuin Suárez alkoi osua 11 metristä.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.