Lionel Messin kausi ollut pettymys – Barcelona-luotsi ei ole huolissaan supertähden maalimääristä: ”Tiedämme, kuka Messi on”

Barcelonan päävalmentaja Quique Setién ei ole huolissaan Lionel Messin ”vähämaalisesta kaudesta”. Messi johtaa La Ligan maalipörssiä 22 osumalla, mutta hänen maalimääränsä uhkaa jäädä pienimmäksi vuosikymmeneen. Messillä on tosin vielä kaksi ottelua aikaa kaunistella tilastojaan.
Messi onnistui maalinteossa 23 kertaa kaudella 2008-2009, minkä jälkeen hän on merkkauttanut vähintään 30 maalia kahta kautta lukuun ottamatta joka vuosi. Viime kaudella hän maalasi vähintäänkin kelvollisesti 36 kertaa.
Barcelonan kausi ei muutenkaan ole sujunut seuran kannalta toiveiden mukaan, mutta 33-vuotiaan Messin tyrehtyneet maalihanat ovat herättäneet ajatuksia siitä, alkaako argentiinalaisen supertähden dominanssi La Ligassa kääntyä ehtoopuolelle.
Setién kuitenkin muistuttaa, että tavanomaista pienemmästä maalimäärästä huolimatta Messi on antanut maalisyöttöjä huomattavasti muita enemmän. Messi on tällä kaudella avustanut 20 maalia, mikä on yhdeksän enemmän kuin syöttöpörssin toisena olevalla Real Sociedadin Mikel Oyarzabalilla (11 syöttöä).
– On totta, että hän (Messi) ei ole päässyt samoihin lukemiin edellisvuosiin verrattuna. Mutta me kaikki tiedämme kuka Messi on. Jos hän ei tee maaleja, hän syöttää niitä. Olen sanonut kaiken, minkä pystyn hänestä, Setién toteaa Osasuna-ottelun alla.
Setién avasi lehdistötilaisuudessa myös hollantilaiskeskikenttäpelaaja Frenkie de Jongin tilannetta. De Jong on ollut viimeiset seitsemän ottelua sivussa pohjevamman takia, mutta hänet saatetaan nähdä kentällä huomenna Osasunaa vastaan.
– Hän on harjoitellut muutaman kerran joukkueen kanssa. Hän on hyvillä mielin ja vaivat ovat lähes unohtuneet. Jää nähtäväksi, onko hän avauksessa huomenna tai aloittaako hän penkillä. Hän on joukkueen käytettävissä.
Setién totesi myös, että Juventukseen siirtyvää Arthuria tullaan peluuttamaan ainoastaan, mikäli häntä todella tarvitaan.
– Hän on palannut joukkueen mukaan ja hän harjoittelee. Häntä on mahdollista peluuttaa, jos se on välttämätöntä ja tarpeellista, Setién sanoo.
La Ligan mestaruus on katkolla huomenna torstaina. Barcelonalle riittää vain voitto Osasunasta, mutta samalla katalaanien on toivottava Real Madridin epäonnistumista Villarealia vastaan. Voitolla Real Madrid varmistaa sarjamestaruuden.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi