Lionel Messin ja kumppanien pitkä odotus on päättymässä. La Liga -joukkueet palaavat tänään täysipainoisiin joukkueharjoituksiin, ja ensi viikolla jatkuvat jo pelitkin. Barcelona pelaa ensimmäisen koronatauon jälkeisen ottelunsa Mallorcalla lauantaina 13.6. kello 23 Suomen aikaa.

Messi palasi koronapandemian ikäviin tunnelmiin El País Semanalin haastattelussa. Barcelonan argentiinalaistähden mukaan kaikista traagisinta kriisissä oli, että moni kuoli sairaalassa yksin – eivätkä omaiset saaneet hyvästellä läheisiään. COVID-19 on vaatinut Espanjassa yli 27 000 ihmisen hengen.

– Varmaan lähes kaikki miettivät, millainen maailma on kaiken tapahtuneen jälkeen, Messi aloitti pohdintansa.

– Ulkonaliikkumiskiellon ja meidät yllättäneen tilanteen lisäksi kriisi kohteli erittäin monia ihmisiä todella pahasti. Ajatellaan kaikkia heitä, jotka menettivät perheenjäseniään ja ystäviään, saamatta edes hyvästellä heitä.

– Tässä kriisissä oli paljon negatiivisia asioita, mutta mikään ei voi olla pahempaa kuin kaikkein rakkaimpien ihmisten menettäminen. Se saa minut valtavan surulliseksi, ja on mielestäni kaikkein epäoikeudenmukaisinta, Messi alleviivasi.

[readmore from=Messi-Lionel]

Kuusinkertainen Ballon d’Or-voittaja ei usko, että kaikki on pian taas kuin ennen.

– En usko, että jalkapallo tulee palaamaan entiselleen. Sama koskee elämää ylipäätään, Messi arveli.

Lähde: AS