Internazionalen ex-johtaja: ”Yritimme hankkia Lionel Messin, mutta aina raha ei ratkaise”

Futishistoria voisi olla kovin toisen näköinen, mikäli eräs siirto olisi toteutunut vuonna 2008.
Tuohon aikaan parikymppinen Lionel Messi oli kovassa nosteessa, mutta häntä ei esimerkiksi ollut vielä valittu vuoden parhaaksi pelaajaksi. Vuoden 2007 Ballon d’Or -äänestyksessä Messi oli kolmas ja vuotta myöhemmin toinen.
Kaudella 2007-08 Messi oli paukuttanut 40 ottelussa tehot 16+15. Internazionalessa tajuttiin, että tämä nuorukainen kannattaisi hankkia.
– Me pidimme hänestä kovasti ja yritimme saada siirtoa toteutumaan. Hän ei halunnut lähteä Barcelonasta. Hän oli hyvin kiitollinen siellä. Raha ei aina ratkaise näitä asioita, Interin entinen urheilutoimenjohtaja Marco Branca sanoi TMW Radiolle Sportin mukaan.
Vaikkei Inter saanut Messiä, milanolaisseuralla pyyhki hyvin tuohon aikaan. Inter voitti triplan kaudella 2009-10, vaikka tuohon aikaan moni piti Pep Guardiolan Barcelonaa maailman parhaana joukkueena. Branca kertoi, millaisia pelaajia seura tuohon aikaan pyrki hankkimaan.
– Avainasia triplan takana olivat vihaiset pelaajat. He olivat sellaisia, joiden edestä oli lyöty ovi kiinni edellisissä seuroissa, Branca sanoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa