Gary Lineker: Lionel Messi on riittävä syy katsoa jalkapalloa ilman faneja – ”Hän tekee asioita, joihin kukaan muu ei pysty”

Monet Euroopan suursarjat ovat piakkoin seuraamassa Saksan Bundesliigan mallia ja jatkamassa pelejään koronaviruspandemian aiheuttaman tauon jälkeen. La Ligan paluukierros pelataan 11. kesäkuuta.
Vielä ei ole tiedossa, milloin missäkin maassa voidaan taas päästää katsojia otteluihin paikan päälle ja millaisin järjestelyin. Stadioneilla hurraavat kannattajat ovat iso osa ottelukokemusta myös television kautta pelejä seuraaville – sekä tietysti kentällä kirmaaville pelaajille.
Jalkapallon paluu on ollut iso ilonaihe ympäri Euroopan, mutta vaikka peli itsessään ei ole muuttunut, on ottelutapahtuma muuttunut täysin kannattajien puuttumisen myötä.
Englantilaislegenda Gary Lineker kirjoitti BBC:lle kynäilemässään kolumnissa, että Barcelonan ykköstähti Lionel Messin otteiden näkeminen riittää syyksi seurata jalkapalloa, vaikka tyhjät katsomot tuntuisivatkin oudolta.
Argentiinalaishyökkääjä Messi, 32, sanoi itse hiljattain, että stadionilla oli ”aavemainen tunnelma”, kun Barcelona pelasi vuonna 2017 Las Palmasia vastaan suljettujen ovien takana Katalonian levottomuuksien takia.
– Emme ole nähneet häntä yli kahteen kuukauteen koronaviruspandemian takia, mutta vaikuttaa siltä, että La Liga on jatkumassa hyvinkin pian suljettujen ovien takana, kirjoitti Lineker.

– Se ei tunnu samalta ilman yleisöä, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta Messi on kenties se yksi asia, josta me voimme nauttia jalkapallossa ilman kannattajia.
– Nyt kaivataan hieman Messiä. Ja jos se televisioidaan [Isossa-Britanniassa], sitä arvostaa moni, minä mukaan lukien.
– Joka kerta, kun katson hänen pelaamistaan, pelissä tulee hetkiä, jolloin huomaa ajattelevansa, että ”Miten hän tekee tuon?”. Jopa hiljaisina päivinään. Hän tekee yhden ottelun aikana kolme tai neljä kertaa sellaisia juttuja, joihin en itse pystynyt varmaan kertaakaan urallani. Hän tekee asioita, joihin kukaan muu ei pysty.
Messi on pelannut tällä kaudella 31 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä 24 maalia ja syöttänyt 16, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi