Italialaislehdissä repesi huhumylly Lionel Messin ympärillä – isä Jorge Messi talokaupoilla Milanossa, mistä on oikein kyse?
Kuva: Getty Images
Italialisissa medioissa repesi torstaina huhumylly, jonka mukaan Lionel Messin asioita hoitava isä Jorge olisi käynnistämässä neuvotteluja Internazionalen kanssa poikansa siirrosta. Inter kiisti La Gazzetta dello Sportin mukaan huhut alkuunsa.
Huhu lähti liikkeelle siitä, että Jorge Messi on hankkimassa asunnon Milanosta. Italialainen radiokanava Radio Rai kertoi, että Jorgen asuntokaupat liittyisivät siihen, että hän olisi valmistautumassa pitkiin neuvotteluihin Interin kanssa poikansa siirrosta Milanoon.
Inter kiisti väitteet nopeasti, vaikka seura on aiemmin ollut huhujen mukaan kiinnostunut Messin hankinnasta. Käytännössä sen toteuttaminen on kuitenkin todella kallista.
Toinen puoli tarinaa on se, että Italiassa Jorge Messi hyötyy maan verotuksesta. Sama toki koskisi myös Lionel Messiä, jos hän päättäisi muuttaa Italiaan. Verotus oli myös tiettävästi osasyy siihen, miksi Cristiano Ronaldo siirtyi yllättäen Juventukseen kesällä 2018.
Messin nykyinen sopimus on kuitenkin päättymässä kesällä 2021. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Messi voi neuvotella tammikuusta alkaen muiden seurojen kanssa ilmaisesta siirrosta. Huomioitavaa on kuitenkin se, että Barcelona on halukas tarjoamaan Messille uutta jatkosopimusta, ja Messi on ollut halukas myös jatkamaan Barcelonassa.
Uusi jatkosopimus on ollut jo pitkään työn alla, mutta nimiä ei vielä ole paperissa. Italiasta kantautuvat huhut ovat eittämättä vielä hyvin kaukaisia, mutta samaan aikaan Messi on entistä enemmän osoittanut tyytymättömyyttään Barcelona-johdon toimintaan tällä kaudella.
Huhut luultavasti otetaan silti tosissaan Barcelonassa. Pelkästään jo Jorge Messin talokaupat oat signaali siitä, että Barcelonan täytyy kiirehtiä jatkosopimuksen kanssa. Barcelona ei varmasti halua tilanteeseen, että Jorge Messi voisi vapaasti neuvotella tammikuussa muiden seurojen kanssa. Se, että Messi todella jättäisi Barcelonan, on kuitenkin vielä todella kaukainen ajatus.
LUE MYÖS:
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit