Näin 70 miljoonan euron floppihankinta nousi Atléticon avainpelaajaksi: ”Se auttaa minua pelaamaan vapaammin”

Thomas Lemar on yksi kuluvan kauden suurimmista yllättäjistä.
Atléticoon kesällä 2018 noin 70 miljoonalla eurolla siirtynyt Lemar on hyötynyt eniten Diego Simeonen uudistamasta pelitavasta. Atlético on pelannut aiempaa hyökkäävämpää jalkapalloa ja se on näkynyt Lemarin peliesityksissä.
Ensimmäisen kahden kauden aikana Lemar ei saanut itsestään juuri mitään irti ja menetti nopeasti avauskokoonpanon paikkansa. Atlético yritti myydä Lemarin viime kesän siirtoikkunassa, mutta ei saanut ranskalaisesta mielenkiintoisia tarjouksia.
Tällä hetkellä Lemar on yksi Atléticon hyökkäyspään avainpelaajista.
– Puhuin paljon Simeonen kanssa. Simeone kysyi minulta, mitä hän voisi tehdä parantaakseen tilannettani. Hän kuunteli minua ja minä häntä. Olen aina sanonut hänelle saavani itsestäni enemmän irti keskemmällä. Totta kai annoin kaikkeni, jos hän pisti minut vasemmalle tai oikealle laidalle, Lemar totesi France Footballin haastattelussa.
– Siitä huolimatta saan itsestäni parhaan irti keskemmällä. Simeone halusi löytää parhaat ominaisuuteni ja pelityylini. Pelipaikan muutos auttaa minua pelaamaan vapaammin ja löytämään parhaat ominaisuuteni. Nyt olen tekemisissä pallon kanssa aktiivisemmin ja saan sitä useammin. Laidoilla koskin pallon kerran vartissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa