Lähde: Porto myy topparilupauksensa La Ligan suurseuralle – hintana 20 miljoonaa euroa

Diogo Leite siirtyy Portosta ensi kaudeksi Valenciaan, kertoo A Bola ja valencialainen Golsmedia.
21-vuotias toppari on kuulunut Porton edustusjoukkueeseen kahden kauden ajan, vaikka on pääosin pelannut B-joukkueen paidassa Portugalin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
Kuluvalla kaudella Leite on pelannut 13 ottelussa Porton edustusjoukkueessa. Leite kuuluu Portugalin alle 21-vuotiaiden maajoukkueen vakiokalustoon.
Valencian seurajohtoa lähellä oleva huippuagentti Jorge Mendes on siirron takana. Valencia maksaa keskuspuolustajasta Portolle 20 miljoonaa euroa.
Osapuolet ovat päässeet yhteisymmärrykseen siirrosta jo viikkoja sitten. Alunperin siirron oli määrä tapahtua jo tammikuun siirtoikkunan aikana, mutta lopulta se siirtyi kesälle.
Golsmedian mukaan Mendes ja Valencian omistaja Peter Lim ovat tehneet siirron keskenään, eikä Valencian valmennus- tai seurajohto ole puuttunut siihen mitenkään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi