Barcelonan puheenjohtajavaalien voittajasuosikki paljasti: Seuralla ei ole varaa hankkia Manchester Cityn topparia – ”Rahaa ei ole”

Barcelonan puheenjohtajavaalit oli alunperin määrä järjestää 24. tammikuuta.
Puheenjohtajavaaleja jouduttiin kuitenkin siirtämään koronaviruspandemian seurauksena. Näillä näkymin vaalit pidetään maaliskuussa.
Voittajasuosikki Joan Laporta uskoo, että puheenjohtajavaalien siirtäminen vaikeuttaa Leo Messin suostuttelemista jatkosopimukseen.
Messin sopimus Barcelonan kanssa päättyy tämän kauden jälkeen ja argentiinalaistähteä on yhdistetty siirtohuhuissa etenkin PSG:hen.
– Vaalien siirtäminen aiheuttaa vahinkoa Messin mahdolliselle jatkosopimukselle. Muut seurat ovat tietoisia tästä tilanteesta. Meidän on tarkastettava tilannettamme ennen kuin teemme hänelle jatkosopimustarjouksen. Nykyinen tilanteemme ei ole positiivinen kenellekään, eikä etenkään Barcelonalle, koska tarvitsemme Messiä, Laporta totesi.
Laporta vahvisti, ettei Barcelona kykene talousvaikeuksiensa vuoksi hankkimaan Eric Garcíaa tammikuun siirtoikkunassa. Garcían sopimus Manchester Cityn kanssa päättyy tämän kauden jälkeen, joten toppari voi siirtyä Barcelonaan ilmaiseksi.
– Carles Tusquets (Barcelonan väliaikainen puheenjohtaja vaaleihin saakka) kertoi meille, ettei seuralla ole rahaa. Barcelonalla ei ole rahaa maksaa siirtosummaa, palkkiota agentille tai Garcían palkkaa. Jos hän haluaa siirtyä Barcelonaan, on meidän odotettava kesään, Laporta kertoi Catalunya Radion haastattelussa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista