”Se ei ole reilua” – Barcelonan päävalmentaja Ronald Koeman otti kantaa saamaansa kritiikkiin

Barcelonan kausi on ollut kaksijakoinen. Jo syksyllä oli tiedossa, ettei kaudesta todennäköisesti tule Barcelonan juhlaa – ja niin ei tullutkaan.
Barcelona putosi maaliskuussa Mestarien liigasta PSG:n käsittelyssä ja La Ligan mestaruustaisto on hävitty – ellei Atlético ja Real Madrid menetä pisteitä viimeisen kahden kierroksen aikana. Sen sijaan Barcelona voitti Copan mestaruuden.
Barcelonan päävalmentaja Ronald Koeman on saanut kritiikkiä viime aikoina joukkueensa peliesityksistä. Barcelona on menettänyt viimeisen viikon aikana pisteitä Granadalle, Atléticolla ja Levantelle.
Koeman otti kantaa Barcelonan kauteen lehdistötilaisuudessaan.
– Mielestäni on analysoitava koko kautta. Olemme kärsineet vaikeuksista. Olemme pettyneitä siihen, ettemme käyttäneet mahdollisuuttamme nousta sarjakärkeen. Epäonnistuimme siinä. Valmentajalle tärkeää on tuntea seurajohdon luottamus. Voin ja haluan jatkaa ensi kaudellakin, jos minuun luotetaan. Keskustelemme tulevaisuudesta kuluvan kauden jälkeen, Koeman totesi.
– Joukkueessa on vielä paljon parannettavaa. Projekti ei pääty tähän kauteen. Olemme parantaneet ja se on näkynyt selvästi. Mielestäni meillä on paljon positiivisia asioita. Ei ole reilua sanoa, että kaksi viikkoa sitten kaikki oli loistavaa ja nyt ihan surkeaa, Koeman muistutti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa