Espanjalaislehti Marca kirjoittaa, että Real Madridin Isco on puntaroinut asemaansa seurassa, ja on valmis jättämään seuran.

Marcan mukaan lähteminen madridilaisjätistä olisi Iscolle poistuminen mukavuusalueelta, sillä 28-vuotias pelaaja on edustanut seuraa vuodesta 2013 lähtien.

Isco on viihtynyt Madridissa, mutta Marcan mukaan Isco harkitsee myös lähtöä ulkomaille. Yksi vaihtoehdoista on myös laina toisaalle osto-option kera.

Iscon ajatukset lähdön suhteen vahvistuivat, kun hän keskusteli päävalmentaja Zinédine Zidanen kanssa tilanteestaan. Zidane ei yrittänyt taivutella Iscoa jäämään, joten Isco koki, että siirto muualle voisi olla ajankohtainen.

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja ei ole ollut tyytyväinen peliaikaansa Los Blancosissa, ja mielessä siintää ensi kesän EM-turnaus. Isco tiedostaa, että hän tarvitsee peliaikaa päästäkseen Espanjan EM-ryhmään ja saadakseen kisoissa vastuuta.

Marca kirjoittaakin, että Isco on valmis lähtemään Real Madridista jo tammikuun siirtoikkunassa. Hänellä on sopimus Real Madridin kanssa kesään 2022 saakka.

Tällä kaudella Isco on pelannut kuudessa La Ligan ottelussa maaleitta. Espanjan maajoukkueessa Isco on pelannut urallaan 38 peliä ja iskenyt niissä 12 osumaa.