La Liga -kauden komeetta paljasti: Entisen seuran jatkosopimustarjous oli naurettava – ”Olin tehnyt jo päätökseni”

26-vuotiaan Borja Iglesiasin uran ensimmäinen kausi Espanjan korkeimmalla sarjatasolla on sujunut paremmin kuin kukaan osasi odottaa.
Viime kesänä Espanyoliin noin kymmenellä miljoonalla eurolla Celtasta siirtynyt Iglesias oli jäänyt vigolaisseurassa olemattomaan rooliin. Iglesias vietti viime kauden lainalla Zaragozassa, eikä Celta halunnut sen suuremmin kärkeä joukkueeseensa kuluvaksi kaudeksi.
Iglesias kertoi Celtan jatkosopimustarjouksen olleen naurettava.
– Se oli täysin naurettava tarjous ottaen huomioon, millaiset siirtomarkkinat nykyään ovat. Myöhemmin he yrittivät parantaa tarjouksen ehtoja, mutta olin tehnyt jo päätökseni, eikä se ollut ainoastaan talouteen liittyvä päätös siinä vaiheessa, Iglesias totesi Aocontraataquelle.
– En ole missään vaiheessa katunut poistumistani Celtasta. Olin päättänyt sen jo aiemmin. Kun lähdin Zaragozasta, tarkoitukseni ei ollut palata Celtaan. Olisin halunnut kenties hieman paremmin tukea seurajohdolta. Valmentaja tai seurajohto ei soittanut minulle kertaakaan kesän aikana.
Iglesias on iskenyt tällä kaudella Espanyolille 16 maalia. Celta vierailee Barcelonassa tiistaina Espanyolin isännöitävänä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi