Lehti: Valencia tekemässä kesän ensimmäisen hankintansa – siirrossa vielä pari mutkaa
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn keskikenttäpelaajasta Yangel Herrerasta on tulossa Valencian kesän ensimmäinen hankinta, kertoo Marca.
Venezuelalainen Herrera, 22, vietti päättyneen kauden lainalla Granadassa, jonka riveissä hän pelasi 36 ottelua tehden niissä yhteensä kaksi maalia ja syöttäen kolme.
Hänen lainasiirtonsa toteutunee vasta, kun Ferran Torres on siirtynyt Valenciasta Manchester Cityyn. Torres on jo päässyt henkilökohtaisista ehdoista sopuun Cityn kanssa, mutta seurojen on vielä sovittava hänen siirtosummansa.
Herrera on majaillut Valenciassa jo viime keskiviikosta lähtien. Hänen lainasiirtonsa nopeuttanee Valencian tyhjennysmyyntiä keskikentällä. Odotettuja lähtijöitä ovat ainakin Francis Coquelin, Geoffrey Kondogbia ja Dani Parejo. Valencia on ilmoittanut, että lähes jokainen sen pelaaja on myytävänä tänä kesänä.
La Ligassa on sääntö, jonka mukaan joukkueeseen saa rekisteröidä vain kolme pelaajaa EU-alueen ulkopuolelta. Tämä tietää pieniä hankaluuksia Herreran siirron kannalta, sillä hänellä on vain Venezuelan passi. Valencia yrittää jouduttaa brasilialaisen Gabriel Paulistan kaksoiskansalaisuuden saamista, jotta hän ei veisi yhtä kiintiöpaikoista.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun