Lähteet: La Ligasta tuttu luotsi korvaa Espanjan A-maajoukkueeseen huhutun Abelardon Alavésissa

Useiden baskilähteiden mukaan Alavés nimeää tiistaina Asier Garitanon uudeksi päävalmentajakseen.
Alavésia puolentoista kauden ajan valmentanut Abelardo poistui seurasta päättyneen kauden jälkeen.
Abelardo pyysi seurajohdon mukaan Alavésilta tuplapalkkaa, eikä seuralla ollut varaa maksaa sitä gijónilaisluotsille. Abelardo kertoi maanantaina seuran tehneen kaikkensa, jotta Abelardo olisi jäänyt Alavésiin.
Garitano on tuttu luotsi La Ligasta. Baskivalmentaja nosti Leganésin aina Segunda B:stä La Ligaan ja valmensi madridilaisseuraa pääsarjassa kahden kauden ajan. Päättyneeksi kaudeksi Garitano siirtyi Real Sociedadin päävalmentajaksi, mutta sai seurasta potkut joulukuun lopussa heikon syyskauden jälkeen.
Alavésin päättynyt kausi näytti syksyllä loistavalta. Seura oli vuodenvaihteessa kiinni vielä europaikassa, mutta kevätkausi epäonnistui sen jälkeen, kun Abelardon päätös seurasta poistumisesta tuli julkisuuteen. Lopulta seura sijoittui 11. sijalle La Ligassa.
Abelardo on yhdistetty Espanjan A-maajoukkueen päävalmentajaksi, jos perhesyiden vuoksi reilut kaksi kuukautta maajoukkuetoiminnasta sivussa ollut päävalmentaja Luis Enrique poistuu tehtävästään.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa