Espanjan vakuuttava vire EM-karsinnoissa sai jatkoa – Ruotsi kaatui Bernabéulla
Kuva: Getty Images
Espanja voitti maanantaisessa EM-karsintaottelussaan Bernabéulla Ruotsin lopulta maalein 3-0.
Ruotsi pysyi avausjakson Espanjan vauhdissa ja onnistuikin puolustamaan varsin tiiviisti omalla kenttäpuoliskollaan, mutta ottelu repesi viimeisen kymmenen minuutin aikana, jolloin Espanja iski kaksi täysosumaa.
Rodrigo Moreno onnistui jo avausjaksolla maalinteossa Dani Parejon esityöstä, mutta osuma vihellettiin virheellisesti paitsioksi.
Sergio Ramos vei Espanjan johtoon tunnin kohdalla pilkulta. Marco Asension lähettämä keskitys osui Ruotsin pelaajaa käteen ja pallo vietiin pilkulle. Ramos teki pilkulta kauden 18. maalinsa.
Espanjalle vihellettiin viitisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä myös toinen pilkku. Kentälle vaihdettu Álvaro Morata kaadettiin boksissa ja Morata pääsi ampumaan rangaistuspotkua. Tuloksena oli A-maajoukkueuran 16. osuma.
Kahta minuuttia myöhemmin Real Sociedadin Mikel Oyarzabal laukoi loppulukemat boksin rajalta. Osuma oli baskin A-maajoukkueuran ensimmäinen.
Espanja on voittanut kaikki neljä pelaamaansa EM-karsintaottelua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Marc-André ter Stegen loukkaantui – saattaa palata Barcelonaan
- Manchester United haluaa Marcus Rashfordin takaisin Barcelonasta
- AS: Atlético taistelee aikaa vastaan – valmis maksamaan suuren summan keskikenttäpelaajasta
- Cope: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Valioliigaan – seura hylkäsi tarjouksen
- Brasilialaishyökkääjä siirtymässä lainalle Atléticoon – mukana 40 miljoonan euron osto-optio
- AS: Jude Bellingham loukkaantui – alustava poissaoloaika tiedossa
- Atalanta-tähti siirtymässä Atléticoon
- Jude Bellingham loukkaantui – Kylian Mbappé iski Real Madridin voittomaalin lisäajalla
- Barcelonan hyökkäys on Euroopan eliittiä – ja nyt se kaatoi Elchen
- Atlético Madridin hyökkääjä sairaalaan vakavan törmäyksen seurauksena

- Hansi Flick pettyi Barcelonan huippulupauksen lähdöstä: ”Hän tietää sen”
- Cope: Real Madridin pelaaja halusi siirtyä Valioliigaan – seura hylkäsi tarjouksen
- Barcelonan hyökkäys on Euroopan eliittiä – ja nyt se kaatoi Elchen
- Brasilialaishyökkääjä siirtymässä lainalle Atléticoon – mukana 40 miljoonan euron osto-optio
- Arbeloa vetoaa faneihin: Real Madrid tarvitsee tukea
- Huuhkajien toppari La Ligaan – Ville Koski siirtyy Espanjaan