La Liga -historian 177:s El Clásico pelattiin sunnuntaina Camp Noulla erikoisessa tilanteessa. Ottelu oli nimittäin ensimmäinen lähes 11 vuoteen, joka pelattiin ilman, että edes jompikumpi kaksikosta Cristiano Ronaldo ja Lionel Messi olisi ollut kentällä. Ronaldo siirtyi täksi kaudeksi Juventukseen ja Messi oli katsomossa murtunutta kättään parantelemassa.

Ottelu alkoi Barcelonan lievällä painostuksella. Erotuomari José Sánchez näytti jo kuudennella minuutilla tiukasti, kuka kentällä käskee. Sergio Ramos tuli takaapäin Rafinhan jaloille, ja Sánchez otti Real-kapteenin topakkaan puhutteluun.

Hieman myöhemmin Realkin hätyytteli ensimmäisen kerran Barcelonan maalia. Gareth Bale nousi laidalta ja keskitti, mutta Karim Benzeman volley-laukaus suuntautui selvästi yli maalin.

12. peliminuutilla Barcelona lähti pitkän pallonsiirtelyn päätteeksi nopeaan pistohyökkäykseen. Jordi Alba viiletti vasemmalla laidallaan kohti päätyrajaa. Valkopaitainen Madrid ei saanut tukittua puolustuksen aukkoja ja Alban syöttö tavoitti maalin edustalta Philippe Coutinhon. Brasilialainen ei erehtynyt, vaan vei kotijoukkueen uransa ensimmäisellä El Clásico -maalilla 1-0 -johtoon.

OptaJose

@OptaJose
30 - There were 30 passes made in the build-up to Philippe Coutinho’s goal for @FCBarcelona against Real Madrid, the most of any goal in #ElClasico in @LaLigaEN since at least 2005/06. Tiki-Taka.

Pelattiin pelin 19. minuuttia, kun Sergio Ramos heitti oman maalin edustalta surkean purkupallon. Nacho jatkoi vaikean syötön suoraan Arthurille. Tämän painava veto asetti Thibaut Courtois’lle haasteen, jonka belgialainen kuitenkin selvitti.

28. minuutilla otteluun tuli jälleen lisää säpinää. Luis Suárez oli päästä rangaistusalueella maalipaikkaan, mutta kaatui kaksinkamppailussa Raphaël Varanen kanssa. Varane kopautti kyllä uruguaylaista jaloille, mutta erotuomari ei rankkaria näyttänyt – kenties Suárezin maineesta ja teatraalisesta kaatumisesta johtuen.

VAR-huoneesta tuli kuitenkin José Sánchezin korvanappiin tieto, että tilanne on parasta katsastaa videolta. Lopulta videotarkastuksen jälkeen Barcalle tuomittiinkin rankkari, ja sen Suárez ampui varmasti maalin alanurkkaan.

Maalin jälkeen ote ottelusta alkoi siirtyä entistäkin enemmän Barcelonalle. Real sai muutaman vapaapotkun, mutta ne osoittautuivat täysin vaarattomiksi. Barcelona puolestaan oli karkaamassa Realin repalaisen puolustuksen keskeltä maalintekoon useampaankin otteeseen, mutta heikot keskitykset vesittivät potentiaaliset tilanteet.

Avausjakson perusteella näytti vahvasti siltä, että Real Madridin kriisi oli edelleen jatkumassa, ja Barcelona puolestaan matkalla sarjakärkeen. Julen Lopeteguin paikka vaihtopenkillä alkoi olla entistäkin tukalampi, ja Barcelona oli ensimmäisellä 45-minuuttisella pari pykälää kilpailijaansa etevämpi. Tilastoissa ylivoima ei tosin hirveästi näy, mutta Realin ”maalivahtiyritykset” olivat lähinnä optimistisia kaukolaukauksia.

Squawka

@Squawka
Barcelona 2-0 Real Madrid HT:

Shots: 5-5
Pass accuracy: 88%-82%
Chances created: 3-3
Possession: 62%-38%

No Messi? No problem.

Toiselle puoliajalle Lopetegui juoksutti kentälle Lucas Vazquézin ja penkille sai hakeutua rankkaritilanteessa rämpinyt Varane.

Moni saattoi pitää ottelua jo taputeltuna, mutta vielä mitä. 50. minuutilla Isco nousi oikealta ja lähetti boksiin matalan keskityksen. Pallo päätyi Marcelolle, joka teki maalin kolmannessa ottelussa peräkkäin. Barca-maalivahti Marc-André ter Stegen oli hyvin lähellä sekä katkaista syötön että torjua vedon, mutta sentit olivat tällä kertaa Marcelon puolella.

OptaJose

@OptaJose
3 - Marcelo Vieira has scored in three consecutive games for @realmadriden for the first time ever (three goals - all competitions). Comeback?

Kavennuksestaan Real sai uutta intoa, ja pelin kuva tuntui muuttuneen vahvasti. Marcelon maalista ei kulunut kuin viitisen minuuttia, kun Luka Modric täräytti pallon 13 metristä Barcelonan maalin sisätolppaan. Nyt sentit olivat kuitenkin Barcan puolella.

Tästä viisi minuuttia eteenpäin, ja tolppaosumat olivatkin tasan. Ivan Rakitic lähetti boksiin hienon pystysyötön, Sergi Roberto jatkoi, mutta Luis Suárezin maalintekoyritys kilpistyi pystypuuhun.

Ottelu alkoi joka tapauksessa saada enemmän vauhtia, ja tilanteita syntyi molempiin päihin. Ensin puhkaistiin Barcan puolustuslinja niukassa paitsiotilanteessa, ja sitten Jordi Alba oli päästä maalintekoon. Sergio Ramos kuitenkin blokkasi vedon kulmaksi.

68. minuutilla Lucas Vázquez keskitti loistavasti oikealta, mutta Karim Benzeman pusku suuntautui yli maalin. Real jatkoi takaa-ajoasemassa edelleen, mutta nyt tilaisuuksia syntyi liukuhihnalta.

Realin takaa-ajo sai kuitenkin ison esteen 75. minuutilla, kun Luis Suárez muutti illan toisella maalillaan numeroiksi 3-1. Suárez sai lyhyen syötön Sergi Robertolta, ja puski todella näyttävästi yli kymmenestä metristä pallon takayläkulmaan. Illan komein maali epäilemättä.

Real Madrid sai jobinpostia Marcelon jouduttua vaihtoon loukkaantumisen vuoksi. Laitapuolustaja näytti reväyttävän takareittään kantapääsyöttönsä jälkeen.

Illan suurin sankari Suárez onnistui maalinteossa vielä kertaalleen, kun 83. minuutilla Realin puolustus aukesi vielä kerran. Sergio Ramos hävisi kaksinkamppailun Sergi Robertolle, joka jatkoi pystyyn Suárezille. Yksin läpi päässyt Suárez chippasi pallon Courtois’n yli, ja pääsi tuulettamaan hattutemppua.

Suárez tuuletti ilman ensimmäistä maaliaan nostamalla paitaansa, sillä aluspaidassa oli kuva miehen kolmesta lapsesta. Maali oli omistettu Suárezin lokakuussa syntyneelle vauvalle, mutta myöhemmin pelin kuluessa vanhemmat sisaruksetkin saivat omansa.

Barcelona pani pallon maaliin vielä kerran, kun ottelu oli jo ratkennut. 5-1 -maalista vastasivat vaihtopelaajat Ousmane Dembélé ja pallon päällään maaliin pannut Arturo Vidal.

Kuuteen otteluun ei El Clásico ollut päättynyt kotijoukkueen voittoon, mutta tänään Barcelona oli ylivoimainen kotijoukkue. Realillakin oli ottelussa oma hyvä jaksonsa, ja kenties Modricin tolppakudin päättyminen maaliin olisi muuttanut ottelun kuvan täysin. Tylyt 5-1 -numerot saattavat kyllä enteillä Julen Lopeteguille nopeita potkuja Realin peräsimestä.

Barcelona nousi murskavoittonsa myötä La Ligan sarjakärkeen.