Marko Dmitrovic siirtyy kuluvan kauden jälkeen Sevillaan, kertoo AS.

Lehden mukaan Sevilla ja Dmitrovic ovat päässeet yhteisymmärrykseen sopimuksen henkilökohtaisista ehdoista.

La Ligan parhaimpien maalivahtien joukkoon kuuluvan Dmitrovicin sopimus Eibarin kanssa päättyy kesällä, eikä serbialaisvahti aio solmia jatkosopimusta baskiseuran kanssa.

Ensi viikolla 29 vuotta täyttävä Dmitrovic on edustanut Eibaria kolmen ja puolen vuoden ajan. Tällä kaudella Dmitrovic on pitänyt jo seitsemän nollapeliä.

Sevillan nykyinen kakkosvahti Tomas Vaclik poistuu seurasta kuluvan kauden jälkeen. Vaclikin sopimus päättyy, eikä Sevilla tarjoa maalivahdilleen jatkosopimusta.

Sevillalla on siten käsissään ensi kaudella yksi sarjan parhaista maalivahtikaksikoista, sillä Dmitrovicin lisäksi Bono on osoittanut viime aikaisilla peliesityksillään kuuluvansa sarjan kärkivahtien joukkoon.