Mariano Díazin syyskausi on ollut poikkeava. Hyökkääjä ei ole saanut minuuttiakaan peliaikaa koko kauden aikana Zinédine Zidanelta.

Zidane ja Real Madrid ohjeistivat Marianoa poistumaan seurasta kesällä, mutta hyökkääjä halusi jäädä seuraan taistelemaan peliminuuteista. Niitä ei ole tullut ensimmäistäkään ja kärjen odotetaan poistuvan muihin maisemiin tammikuun siirtoikkunassa.

AS:n mukaan Espanyol on kiinnostunut Marianosta. Seura taistelee valtavien maalinteko-ongelmien kanssa. Espanyol on tehnyt vasta kymmenen maalia La Ligassa ja tarvitsee pikaisella tahdilla itselleen uuden maalintekijän.

Neljä vuotta Espanyolia juniorina edustanut Mariano herätti seuran kiinnostuksen jo kesällä, mutta silloin siirtoa ei tapahtunut. Espanyol on nostanut 12 miljoonalla eurolla palkkabudjettiaan tammikuun siirtoikkunaa varten ja seuralla olisi siten varaa lainata Mariano loppukaudeksi.

Marianon 4,5 miljoonan euron nettopalkka on herättänyt ongelmia aiemmin siirtomarkkinoilla, mutta Espanyolin odotetaan maksavan suuren osan hyökkääjän palkasta, jos Mariano siirtyy seuraan tammikuussa.