Barcelonan ranskalaispelaaja Ousmane Dembélé, 23, kävi aiemmin tänä vuonna leikkauksessa Suomessa Lasse Lempaisen operoitavana.

Nyt ranskalainen RAC1 kertoo, että pelaaja olisi halunnut kuntouttaa itsensä Qatarissa. Barcelona on kuitenkin kieltänyt tämän Dembéléltä.

Sen sijaan Barcelona haluaa valvoa pelaajansa kuntoutusta ja pitää Dembélén lähellä harjoituskeskustaan ja seuran omia lääkäreitä ja asiantuntijoita.

Dembélén loukkaantumisessa on kyse takareisivammasta, josta toipumisen arvioidaan kestävän pitkään.

Barcelona sai poikkeusluvan Martin Braithwaiten hankintaan siirtoikkunan umpeutumisen jälkeen, sillä Dembélén toipumisajan todettiin olevan noin puoli vuotta.

Dembélé on espanjalaislehti Marcan mukaan yksi pelaajista, joista katalonialaisseura on valmis luopumaan. Dembélé itse haluaisi jatkaa Barcelonassa. Hän on kärsinyt nuorella urallaan useista loukkaantumisista.

Lähde: Marca

Juttua on muokattu 2.6. kello 11.14. Dembélén helmikuussa leikannut lääkäri oli Lasse Lempainen, ei Sakari Orava. Hänen vammansa on takareisivamma, ei hauisvamma.