Sport: Barcelona-floppi jäämässä seuraan – päävalmentaja ja jalkapallojohtaja tukevat

Barcelonalaislehti Sportin mukaan Ousmane Dembélé on jäämässä Barcelonaan ensi kaudeksi.
Lehti kertoo joukkueen päävalmentajan Quique Setiénin ja seuran jalkapallojohtajan Eric Abidalin tukevan Dembéléä ja uskovan edelleen ranskalaisen kykyihin.
22-vuotias Dembélé siirtyi Barcelonaan kesällä 2017 korvaamaan seurasta PSG:hen siirtynyttä Neymaria.
Siirto on kuitenkin epäonnistunut pahasti, sillä Dembélé on ollut jatkuvasti loukkaantuneena. Barcelona maksoi Dembéléstä 105 miljoonaa euroa Dortmundille ja siirtosumma voi nousta 140 miljoonaan euroon asti, jos tietyt pykälät täyttyvät.
Kuluvalla kaudella Dembélé on pelannut vain yhdeksässä ottelussa. Dembélé loukkasi takareittään marraskuussa, jonka jälkeen laituri ei ole pelannut yhdessäkään ottelussa. Dembélé loukkasi takareitensä uudelleen tammi-helmikuun vaihteessa oltuaan kuntouttamassa edellistä vammaansa. Dembélé operoitiin Suomessa ja ranskalaisen odotetaan palaavan harjoituskentille kesällä.
Barcelonassa Dembélé on pelannut ainoastaan noin 30 prosenttia kaikista mahdollisista peliminuuteista.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi