Barcelona kohtaa viikonlopun La Liga -kierroksella lauantaina kello 17 Getafen. Kyseessä on sarjan kärkiottelu, sillä vastakkain ovat sarjan kakkonen ja kolmonen, Getafen oltua tähänastisen kauden suurin sensaatio.

Getafen ehdottomiin luottomiehiin kuuluu 21-vuotias laitapelaaja Marc Cucurella, joka pelaa Getafessa lainalla Barcelonasta. Lainasopimus ei estä Cucurellan pelaamista Camp Noulla ja hän onkin epäilemättä yksi pelin seuratuimmista hahmoista.

Cucurellan lainasopimuksessa on kuuden miljoonan euron osto-optio, ja sen Getafe tulee todennäköisesti myös käyttämään. Nuori vasen laitapuolustaja/laitalinkki on tilanteesta itsekin mielissään, sillä hänelle jäi selkeä käsitys, ettei omalle kasvatille hevillä olisi Barcelonasta ruutua auennut.

– Luulen, että Barcelonassa, joka on suuri seura, viime kädessä tärkeintä on voittaa. Seuralla ei ole samaa kärsivällisyyttä kuin ennen, Cucurella sanoi AS:lle.

– Minunkaltaisilleni seuran omille kasvateille ei anneta ansaittuja tilaisuuksia. Se tuntui pahalta, sillä odotin, että omiin kasvatteihin luotetaan enemmän.

– Jalkapallossa tärkeintä on kuitenkin voittaa. Se painaa vaakakupissa enemmän kuin kärsivällisyys.

Cucurella edusti Barcelonaa vuosina 2012-2018, mutta pelasi seuran edustusjoukkueessa vain yhden cup-ottelun. Nyt hän uskoo, että Getafe pystyy haastamaan Barcelonan kotikentällään tasapäisesti.

[readmore from=Cucurella-Marc]

– Olemme vahva joukkue. Olemme saaneet hyviä tuloksia monista otteluista ja olemme vireessä. Janoamme hyvää tulosta myös Camp Noulta, vaikka tiedämme, että se on vaikeaa kenelle tahansa, Cucurella pyöritteli.

– Filosofiamme on tavoitella voittoa aina, pelataan missä tahansa. Tietysti Barca on yksi maailman parhaista joukkueista ja häviää kotistadionillaan todella harvoin. Yritämme kuitenkin hakea täydet kolme pistettä.