Tästä syystä Diego Costa palasi Atléticoon – ”Saavuin tänne hänen vuoksi”

© Kuva: Getty Images

Diego Costa palasi Chelseasta Atléticoon syksyllä 2017.

Costa kykeni pelaamaan Atléticossa vasta vuoden 2018 puolella seuran siirtokiellon vuoksi. Costa on voittanut paluunsa jälkeen seurassa Eurooppa-liigan ja UEFA Super Cupin.

30-vuotias kärki on kärsinyt paljon loukkaantumisista paluunsa jälkeen ja pelasi viime kaudella lihasvammojen, varvasmurtuman ja keväisen pelikiellon vuoksi alle 30 prosenttia kaikista mahdollisista minuuteista.

Costa palasi Atléticoon Diego Simeonen vuoksi.

– Hän oli suurena osallisena paluussa. Palasin Atléticoon hänen vuoksi. Simeone on osoittanut pelaajaurastaan saakka intohimoa, tunnetta ja energiaa. Hän huutaa ja tulee kentälle saakka, jotta teet, mitä sinun on tehtävä. Hän haluaa kehittyä jatkuvasti. Seura on kehittynyt valtavasti hänen saapumisen jälkeen, Costa kehui.

Costa saapui Atléticoon ensimmäistä kertaa kesällä 2007. Kärki on siten ollut kirjoilla suurimman osan ammattilaisurastaan Atléticossa. Seurasta on kasvanut Costalle koti.

– Minulle Atléticossa pelaaminen ei ole työtä. Tämä seura on minulle koko elämä. Se, että voin harjoitella, pelata ja saada itsestäni kaikki irti on intohimoni. Atlético on suurseura ja tunnen itseni täällä tärkeäksi. Atlético seura, joka välittää sinulle erilaista tunnetta. Tämä on erilainen seura.

– Muutama päivä sitten olimme häviöllä Eibarille 2-0 20 minuutin jälkeen ja ihmiset silti uskoivat nousuumme. Se tunnelma ja intohimo Metropolitanolla on sanoinkuvaamatonta. Harvoilla seuroilla on samanlaista tunnelmaa. Atlético ei ole suurseura vain koska kyseessä on Atlético. Kannattajat tekevät tästä seurasta suuren. Atlético voi pelata Segundassa tai Tercerassa, mutta kannattajat eivät koskaan jätä seuraa. He ovat aina takanamme. Atlético on intohimoa, taistelua ja kärsimystä. Monet voivat samaistua tähän seuraan.

>>> Lunasta 20€ ilmainen liveveto – tarjous voimassa rajoitetun ajan!