Italialaismedia: Napoli yrittää tuplakaappausta Madridista

Kuva: Getty Images
Napoli on kiinnostunut Atlético Madridin hyökkääjästä Diego Costasta, kertoo Gazzetta dello Sport.
Lehden mukaan Atléti on valmis kuuntelemaan tarjouksia Costasta, 31, vaikka päävalmentaja Diego Simeone kuuluu hyökkääjän ihailijoihin.
Costa palasi Atlético Madridiin tammikuussa 2018 Chelseasta vietettyään lontoolaisseurassa kolme ja puoli vuotta. Atléti maksoi hänestä tuolloin 66 miljoonaa euroa, 24 miljoonaa enemmän kuin Chelsea maksoi madridilaisille vuonna 2014.
Espanjan maajoukkuehyökkääjään otteet eivät ole kuitenkaan vastanneet odotuksia nykyisellä Madridin-pestillä. Costa on tehnyt 44 ottelussa yhteensä vain 12 maalia, ja hänen kuluva kautensa päättyi ennenaikaisesti jo huhtikuussa, kun hän sai kahdeksan ottelun pelikiellon tuomarin solvaamisesta ja tuomarin koskemattomuuden rikkomisesta.
Corriere dello Sport taas kertoo, että Napolilla on kiikarissa toinenkin pelaaja Madridista. Lehden mukaan italialaisseura haluaa laitapuolustaja Theo Hernándezin Real Madridista.
Hernández, 21, siirtyi Real Madridiin kesällä 2017 Atlétista, mutta diiliä ovat seuranneet kaksi vaikeahkoaa kautta. Hän jäi vähälle peliajalle ensimmäisellä sesongillaan Los Blancosissa ja täksi kaudeksi hänet lainattiin Real Sociedadiin, jossa hän on kahdella edellisellä kierroksella jäänyt tyystin kokoonpanon ulkopuolelle.
Napolilla on etuna se, että Hernándezilla on sama agentti kuin laitahyökkääjä José Callejónilla, joka siirtyi seuraan vuonna 2013 Real Madridista.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- La Ligan pelaajat suunnittelevat protestia Yhdysvalloissa pelattavaa sarjaottelua vastaan
- Hansi Flick kumosi huhut: ”Täyttä roskaa”
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Hansi Flick kumosi huhut: ”Täyttä roskaa”
- Kriisi kytee Barcelonassa: Deco esti Hansi Flickiä rankaisemasta tähtipelaajaa
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- Barcelonalta kaksi isoa uutista: Camp Nousta ja isosta sponsoridiilistä