Celta Vigo – kausiennakko 2020-21: Onnistuvatko nimimiehet vihdoin? – Viime kautta huonommin ei voi mennä

© Kuva: Getty Images

Viime kausi

Celtan viime kausi oli valtava pettymys. Seura lähti kauteen hyvinkin potentiaalisella joukkueella, ja seuran tavoite oli palata muutaman vuoden jälkeen europaikkataisteluihin. Toisin kävi.

Seura nappasi kauden aikana vain ja ainoastaan seitsemän voittoa, oli läpi kauden putoamistaistelussa ja varmisti säilymisensä vain sen vuoksi, että Leganés ei onnistunut voittamaan Real Madridia päätöskierroksella. Celtan kausi oli suorastaan luokaton ja häpeällinen – etenkin odotukset huomioiden – eikä kyseessä ollut suinkaan ensimmäinen kerta.

Viime kauden alla Maxi Gómez lähti Valenciaan, ja Celta korvasi Gómezin toisella uruguaylaiskärjellä – Toro Fernándezilla. Toro paljastui nopeasti flopiksi. 20 ottelussa syntyi vain yksi maali. Alkukaudella silloinen päävalmentaja Fran Escribá antoi kärjelle todellisen mahdollisuuden, mutta näytöt jäivät laihoiksi.

Iago AspasinDenis SuárezinRafinhanBrais Méndezin ja jopa Santi Minan ja Fjodor Smolovin kaltaisilla hyökkäyspään pelaajilla varustettu joukkue viimeisteli viime kaudella 38 sarjaottelussa ainoastaan 37 maalia. Se on tragikoominen lukema, ja oli lähellä lähettää perinteikkään galicialaisseuran sarjatasoa alemmas.

Celta on kaivannut jo pitkään tosissaan otettavaa urheilullista projektia. Óscar García onnistui pitämään seuran pääsarjassa, mutta nyt hänet mitataan toden teolla.

Celtalla on ollut viimeisen kahden vuoden aikana neljä eri valmentajaa, ja joukkueen pelitapa ja valmentajan pelifilosofia ovat muuttuneet täysin keskimäärin puolen vuoden välein. Se ei tuota pitkässä juoksussa tulosta, kuten Balaídosilla on nähty.

Pelaajasiirrot - lähteneet

Rafinha (kk, 27, palasi lainalta Barcelonaan)

Kuva: Getty Images.

Pelasi alkukauden pientä vammaa lukuun ottamatta viimein kokonaisen kauden ilman sen suurempia loukkaantumisia. Rafinhalle asetettiin suuret odotukset, mutta niin pelaajan kuin seurankin kausi oli kaukana vakuuttavasta – päinvastoin. Laina loppui ja Rafinha palasi Barcelonaan.

Jeison Murillo (kp, 28, palasi lainalta Sampdoriaan)

Kuva: Getty Images.

Kolumbialaistoppari saapui kesken kauden Celtaan lainalle ja kuului välittömästi joukkueen avainpelaajiin. Murillo oli kauden toisen puolikkaan aikana Celtan paras toppari. Lainasopimus päättyi, ja Murillo palasi Sampdoriaan. Murillon paluu olisi ollut Celtalle lottovoitto, mutta kolumbialainen on tämän hetken tietojen valossa jäämässä Italiaan.

Fjodor Smolov (kh, 30, palasi lainalta Lokomotiv Moskovaan)

Saapui tammikuussa Celtaan lainalle. Sai siirtonsa jälkeen mukavasti peliaikaa kevätkaudella, mutta onnistui vain kahdesti maalinteossa, eikä lainaa jatkettu. Smolov palasi vähin äänin takaisin Venäjälle.

Pape Cheikh (kk, 23, palasi lainalta Lyoniin)

Palasi Celtaan vuosi sitten lainalle Lyonista, mutta jäi olemattomalle vastuulle ja palasi Lyoniin. Lyonista matka jatkui alkaneeksi kaudeksi Dijoniin.

Robert Mazan (vp, 26, ilman seuraa)

Pelasi viime kauden lainalla Segundan Tenerifessä, ja jäi sielläkin pienelle peliajalle. Sopimus loppui ja Mazan poistui ilmaiseksi Celtasta. Pelaaja on parhaillaan vapaa agentti.

Juan Hernández (lh, 25, Sabadell, laina)

Pääsi pelaamaan viime kaudella muutaman ottelun edustusjoukkueessa vakavan polvivamman jälkeen. Matka jatkuu lainalle Sabadelliin.

Filip Bradaric (kk, 28, palasi lainalta Cagliariin)

Celta lainasi Bradaricin tammikuussa Cagliarista. Kroatian A-maajoukkuepelaaja sai mukavasti vastuuta, ja Celta olisi tiettävästi halunnut pitää Bradaricin itsellään, mutta Cagliari halusi pelaajansa takaisin. Rytmitti ja tasapainotti Celtan peliä esimerkillisesti keskikentällä, joten jätti lähdettyään suuren aukon.

Pelaajasiirrot - saapuneet

Miguel Baeza (hkk, 20, Real Madrid Castilla)

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja saapui Celtaan Real Madridin B-joukkueesta 2,5 miljoonalla eurolla. Ei missään nimessä avauskokoonpanon pelaaja, vaan tuo ennemminkin leveyttä rotaatioon.

Renato Tapia (pkk, 25, Feyenoord)

Perun A-maajoukkueesta tuttu keskikenttäpelaaja jäi pienelle vastuulle Feyenoordissa. Tapian sopimus seuran kanssa päättyi, joten pääsi siirtymään ilmaiseksi Celtaan. Baezan tapaan lähtökohtaisesti rotaatioon.

Álvaro Vadillo (vh, 25, Granada)

Sopimus Granadan kanssa päättyi ja saapui ilmaisella siirrolla Celtaan. Granadassa rooli jäi pieneksi ja samaa voi alustavasti odottaa myös Celtassa. Tuo vaihdosta nopeutta, mutta viimeiset ratkaisut jäävät usein huonoiksi.

Emre Mor (oh, 22, palasi lainalta Olympiakosista)

Kuva: Getty Images.

Ongelmapelaaja, joka on osoittanut jo aiemmin, ettei kykene elämään ammattilaisjalkapalloilijan arkea Espanjassa. Celta haluaa myydä miehen mahdollisimman pikaisesti muihin maisemiin. Palasi lainalta, mutta ei jää seuraan. Taitava pelaaja, mutta siihen se sitten jääkin.

David Costas (kp, 25, palasi lainalta Almeríasta)

Jäi viime kauden ensimmäisellä puolikkaalla vähälle vastuulle ja siirtyi lainalle Almeríaan, jossa sai mukavasti peliaikaa. Jää Celtaan kolmostoppariksi ja saattaa saada peliaikaakin, jos joukkue pelaa kolmella topparilla.

Jozabed Sánchez (kk, 29, Girona)

Alla surkea lainakausi Gironassa. Ei päässyt juurikaan pelaamaan – ainakaan lähtökohtiin nähden. Jääminen Celtaan ei ole varmaa. Jos jää, on edessä taas yksi hukkaan heitetty kausi.

Valmennus

• Päävalmentaja: Óscar García
• Avustava valmentaja: Roger García
• Fysiikkavalmentaja: Quique Santa
• Johtava analyytikko: Rubén Martinez

Kuva: Getty Images.

Celta Vigon suunta on ollut jonkin aikaa mollivoittoinen, ja joukkue sijoittui sarjassa 17:nneksi viime kaudella. Kausi alkoi poikkeuksellisen huonosti, ja Fran Escribá sai lähteä marraskuussa. Tilalle tuli Barcelonan entinen keskikenttäpelaaja Óscar García. García pelasi urallaan yhteensä 15 vuotta Barcelonsa, mukaan lukien juniorivuosia, joten seuran DNA on vahvasti läsnä hänessä. 

García on valmentanut eri puolilla ympäri palloa, ja hän oli kaksi kautta muun muassa Red Bull Salzburgissa. Celta Vigossa kausi oli epätasainen, mutta paljon hyviä tuloksia mahtui joukkoon. Itse asiassa Celta oli myös hyvin epäonnekas. Pisteodottama olisi oikeuttanut 12. sijalle ja joukkue alisuoritti pisteodottamaansa verrattuna hieman reilulla kymmenellä pisteellä. Hieman jäi piippuun maalinteon osalta, kuten myös omiin päästettyjen maalien osalta. Ehkä jotkut tasapelit kääntyvät voitoksi tulevalla kaudella?

Celta Vigon pisteet ovat olleet laskusuunnassa viimeiset kaudet. Kaudella 2015-16 tuli 60 pistettä ja kaudella 2017-18 49. Kausi 2018-19 oli pohjanoteeraus 41 pisteellä, mutta vaikka viime kauden pisesaldo oli vielä alhaisempi, liittyy siihen optimismia. Kaudella 2018-19 41 pistettä oli identtinen pisteodottaman kanssa. Viime kaudella jäi paljon piippuun, ja peliesitykset kehittyivät kentällä sekä numeroiden valossa.

Painavin syy Celta Vigon taantumalle viime vuosien aikana on ollut se, että Iago Aspasin lisäksi ryhmästä ei ole löytynyt tasaisuutta. Óscar Garcían tulo muutti asioita parempaan suuntaan.

Fran Escribán alaisuudessa Celestes pelasi enimmäkseen 4-4-2-muodossa ja tuplapivotilla, joka suojeli puolustuslinjaa. Joukkue yritti kompensoida numeroilla vuotavaa puolustuspäätä. Kun viime kaudella 12 kierrosta oli pelattuna, oli saldona ainoastaan kaksi voittoa ja kolme tasapeliä. Escribán potkut tulivat lopulta neljän perättäisen tappion jälkeen.

Esitykset eivät yksinkertaisesti luvanneet parempaa toivoa tulevaisuudesta. Escribá ei edes yrittänyt muuttaa ryhmitystä tai taktiikoitaan, ja tämä varmasti lopulta maksoi hänelle työpaikan.

Óscar García sen sijaan omistaa enemmän syvyyttä, mitä tulee taktiseen näkemykseen ja ajatteluun. Vuodet Barcelonassa pelaajana sekä jalkapallomaailman ja eri kulttuurien näkeminen ovat takuulla muovanneet mieltä. Pelaajana oli hän myös hyvä lukemaan peliä, mikä on varmasti auttanut myös valmentamisessa. Hän ei kenties ollut maailman lahjakkain pelaaja, mutta hän ymmärsi peliä.

Barcelonasta tuttu 4-3-3-muoto on muovannut paljon Garcían ajattelua, ja hän on pyrkinyt implementoimaan muotoa myös Celtassa. Hän ei kuitenkaan ole missään nimessä jääräpäinen valmentaja ja häneltä löytyy erilaisia muotoja repertuaaristaan. Viime kaudella tarkoituksena ei ollut pelata kaunista jalkapalloa, vaan selviytyä, ja välttää putoaminen sarjasta.

Olemme nähneet Óscarilta jo nämä muodot: 4-3-3, 3-5-2, 3-4-1-2, 5-2-3 ja 4-2-3-1. Kannustavaa on, että muodot ovat vaihdelleet usein jopa hyvin vastustajan mukaan ja sarjan loppusuoralla tuli kontolle tasapelit Barcelonasta sekä Atlético Madridista. Muoto 4-3-3 on kuitenkin käytetyin, mikä viittaa siihen, että hän haluaa rakentaa sen varaan jatkossa.

Arvostettava ominaisuus Garcíassa on halukkuus tehdä kompromisseja. Samaa ei voi sanoa edellisestä valmentajasta Escribásta. Tulos on tärkeintä. García vaihtelee yleensä kovin joustavasti neljän alakerran sekä kolmen topparin linjan välillä. Ylimääräinen toppari asetetaan silloin, kun hän kokee, että sille on tarvetta.

Lainalla pelannut Rafinha tarjosi piristysruiskeen joukkueelle ja Filip Bradaricin sekä Fjodor Smolovin lainat umpeutuivat niin ikään. Emre Mor palaa kuitenkin lainalta (tosin voi vielä lähteä seurasta), ja joukkue korvasi Bradaricin jättämän aukon Renato Tapialla. Muutama muu hankinta on myös tullut antamaan leveyttä. Mielenkiintoisin on ehkä Real Madrid Castillasta tullut 20-vuotias Miguel Baeza. Tehoja on tullut hyvin UEFA Youth Leaguessa sekä viime kaudella Segunda B:ssä. Hän oli halpa pitkän tähtäimen investointi.

Aspasin lisäksi ensisijaista tulitukea antavat Santi Mina sekä Nolito, joka tuli kesken kauden. Pione Siston ura on ollut laskussa sitten 2017-18 kauden, mutta hänessä piilee myös hyödyntämätöntä potentiaalia. 

On jopa ihalitavaa miten erilaisia lähestymistapoja näimme viime kauden aikana Celta Vigolta Garcían alaisuudessa. Getafea vastaan lähestymistapa oli todella pragmaattinen, joukkue makasi syvällä 5-4-1-muodossa ja hyödynsi Smolovia kohdepelaajana. Ainoa tarkoitus oli saada piste.

Valenciaa vastaan tarkoituksena oli pelata pitkillä syötöillä wingbackien kautta 3-5-2-muodossa. Kaikki tämä kuulostaa konservatiiviselta, mutta Celta Vigo oli itse asiassa yksi seitsemästä joukkueesta, joiden pallonhallinta kauden aikana ylitti 50 prosenttia. 

Laukauksien laadussa on vielä paljon tekemistä. Joukkueen laukaukset (ei sisällä rankkareita) antavat keskimäärin 0,09 xG:tä per laukaus. Taakse jäävät muun muassa Athletic Bilbao ja Real Betis, mutta Barcelonan 0,13 tai Real Madridin 0,10 lukemiin on vielä matkaa. Kauden aikana volyymi on sen verran iso, että pienet erot eivät kuulosta paljolta. 

Celta Vigolla oli viidenneksi eniten alle viiden jaardin (noin 4,6 metriä) syöttöjä, mikä viittaa pienpelikombinaatioihin. Edellä olivat Barcelona, Atlético Madrid, Real Madrid sekä Real Betis. Progressiivisten syöttöjen määrässä on kuitenkin tekemistä, jos pallonhallinta on fokuksena. Joukkue ei prässää varsinaisesti korkealta, vaan prässimäärät sekä prässilukemat muistuttavat yleisesti suhteellisen paljon Atlético Madridin vastaavia. Tyylit ovat toki erilaiset. Merkittävin on, että Atlético Madrid blokkaa huomattavasti enemmän syöttöjä sekä laukauksia. 

Paljon on vielä tehtävää ja joukkueella on liian vähän kosketuksia vastustajan rangaistuspotkualueen sisällä. Positiivista on, että pelin sisällöstä kertovat numerot ovat parantuneet ja Celta Vigo ei tee montaa maaliin johtavaa virhettä. Suurin ongelma on ollut, että keskittyminen on pettänyt 15 viimeisen minuutin aikana, mikä on aiheuttanut turhan monta pistemenetystä. Joka tapauksessa nyt on suhteellisen paljon hyvää minkä päälle rakentaa.

Celta Vigo jatkaa erittäin todennäköisesti ensi kauden jälkeen korkeimmalla sarjatasolla ja uskallan luvata, että pisteitä tulee viime kautta enemmän. 

Tärkein pelaaja - Iago Aspas

Vuodet vierivät ja Iago Aspas on edelleen Celtan ehdoton avainpelaaja.

Pitää paikkansa, ettei viime kausi ollut Aspasin standardeilla kummoinen, sillä 37 ottelussa syntyi 14 täysosumaa. Kyseessä oli Aspasille heikoin maalisaldo viiteen vuoteen, mutta se on luonnollista ottaen huomioon Celtan valtavat pelilliset vaikeudet.

Aspas on Celtan todellinen seuralegenda. Kuva: Getty

Celta saa siitä huolimatta jälleen kiittää Aspasia siitä, että seura pelaa alkavalla kaudella La Ligassa. Kyseessä oli jo toinen peräkkäinen kausi, kun Aspas pelasti maaleillaan seuran sarjapaikan.

Vaikka Aspas kykenee luomaan itselleen maalipaikkoja, tarvitsee espanjalaiskärki tukea hyökkäyspäässä joukkuetovereiltaan. Totta puhuen sitä ei nähty viime kaudella käytännössä ollenkaan. Maxi Gómezin siirto Valenciaan vaikutti Aspasin tehoihin, sillä Gómez pelasi loistavasti Aspasin kanssa yhteen ja kykeni luomaan liikkeillään Aspasille tarvittavaa tilaa boksissa. Viime kaudella Gómez puuttui ja se näkyi huomattavasti Aspasissa.

Jos Celta haluaa taistella alkavalla kaudella jostain muusta kuin putoamisesta, on seuran löydettävä itselleen sellainen kärki, joka kykenee toimimaan Gómezin entisessä roolissa. Aspas on osoittanut voivansa pitää Celtan yksinkin sarjassa, mutta pitkässä juoksussa Celta antaa valtavasti tasoitusta pelillisen identiteettinsä olemattomuudella.

Arvio

Sija: 15

Celta Vigon alamäki on jatkunut tuloksien sekä peliesitysten valossa pitkään. Viime kausi toi kuitenkin toivoa, kun valmentaja Fran Escribá sai kenkää ja tilalle tuli Óscar García.

Pelin sisällöstä kertovat numerot paljastavat, että kehitystä on tapahtunut. Sitä on myös luonnollisesti syytä jatkaa. Celta Vigo taipuu moneen ryhmitykseen ja strategia vaihtuu ottelusta toiseen. Tulevaksi kaudeksi löytyy nyt myös enemmän kosketuspintaa vastustajiin Garcíalle sekä analyysitiimille.

Mitään ihmeitä ei tuskin ole luvassa, mutta tulevalla kaudella on Celta tuskin putoamiskamppailussa. Lähtökohtaisesti joukkue taistelee sijoista 13-16. Kaikki sen yli olisi iso sulka Garcían hattuun.

Ihanneavaus

Kokokoonpanolista

# PelaajaPositioPelipaikkaIkä
13Rubén BlancoMVMaalivahti25.7.1995
25Sergio ÁlvarezMVMaalivahti3.8.1986
1Iván VillarMVMaalivahti9.7.1997
4Néstor AraujoKPToppari29.08.1991
18Joseph AidooKPToppari29.9.1995
-David CostasKPToppari26.3.1995
16Jorge SáenzKPToppari26.3.1995
15Lucas OlazaVPVasen laitapuolustaja21.7.1994
17David JuncàVPVasen laitapuolustaja16.11.1993
2Hugo Mallo (C)OPOikea laitapuolustaja22.6.1991
20Kevin VázquezOPOikea laitapuolustaja23.03.1993
5Okay YokusluPKKPuolustava keskikenttä09.03.1994
14Renato TapiaPKKPuolustava keskikenttä28.7.1995
8Fran BeltránKKKeskikentän keskusta03.02.1999
6Denis SuárezHKKHyökkäävä keskikenttä6.1.1994
27Miguel BaezaHKKHyökkäävä keskikenttä27.3.2000
7Álvaro VadilloVHVasen laitahyökkääjä12.9.1994
9NolitoVHVasen laitahyökkääjä15.10.1986
23Brais MéndezOHOikea laitahyökkääjä07.01.1997
11Emre MorOHOikea laitahyökkääjä24.7.1997
10Iago AspasKHKeskushyökkääjä1.8.1987
22Santi MinaKHKeskushyökkääjä14.8.1996

Kim Keränen, Tuukka Ikkeläjärvi, Jaakko Perttilä
Twitter: @KeranenKim, tuukka_21, @JaakkoPerttila

Kuvankäsittely: Eetu Ikola


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.