Dani Ceballos näpäytti Gareth Balen epäilijöitä: ”Heidän tarvitsee vain katsoa Mestarien liigan loppuottelut”
Kuva: Getty Images
Keskikenttäpelaaja Dani Ceballosin tulevaisuus Real Madridissa on vielä hämärän peitossa.
Ceballos, 23, siirtyi Madridiin Real Betisistä kesällä 2017, jonka aikana hänet valittiin myös alle 21-vuotiaiden EM-kisojen parhaaksi pelaajaksi. Hän on kuitenkin jäänyt Los Blancosin riveissä vähälle vastuulle. Ceballosin täydet ottelut La Ligassa on lähes laskettavissa yhden käden sormilla.
Viime kesänä hän siirtyi lainalle Arsenaliin, jossa hän aloitti kauden vahvasti, mutta vaipui hiljalleen pimentoon. Lisäksi takareisivamma lyhensi hänen sesonkiaan lähes kolmella kuukaudella.
Ceballos ei ole onnistunut lyömään pöytään sellaisia näyttöjä, joiden avulla hänen voisi kuvitella taistelevan minuuteista Madridissa. Hän on kuitenkin varma, että hänellä on yhä tulevaisuus valkopaitojen riveissä.
– Olen iloinen ja minulla on yhä sopimus Real Madridin kanssa. Olen vasta 23-vuotias. En ole vielä menneen talven lumia, kommentoi Ceballos Deportes Cuatrolle.
– Tunnen olevani valmiimpi pelaaja ja valmis mihin tahansa haasteeseen.
Ceballos kommentoi myös Madridin laitahyökkääjää Gareth Balea koskevia siirtohuhuja. Walesilaistähden on viime päivinä huhuttu palaavan Valioliigaan, muttei entiseen seuraansa Tottenhamiin vaan Newcastleen, joka on näillä näkymin siirtymässä Saudi-Arabian valtion omistukseen.
– Valioliiga sopii hänen tyylilleen hyvin, mutta hän on tärkeä pelaaja Real Madridille. Me emme unohda niitä asioita, joita hän on tehnyt tälle seuralle.
– Jos jotkut epäilevät häntä, heidän tarvitsee vain katsoa Mestarien liigan loppuottelut, joissa hän on pelannut. Hän on tehnyt paljon tälle seuralle, sanoi Ceballos viitaten Balen kolmeen finaaliosumaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään