Dani Ceballos pelaa kuluvan kauden lainalla Arsenalissa Real Madridista.

23-vuotias keskikenttäpelaaja aloitti lainapestinsä vakuuttavasti, mutta loukkaantui ja oli muutaman kuukauden sivussa.

Sen jälkeen espanjalaisella oli vaikeuksia mahtua uuden päävalmentajan Mikel Artetan avauskokoonpanoon, mutta Ceballos ehti pelata viimeiset kolme sarjaottelua avauksessa ennen koronaviruspandemian aiheuttamaa taukoa.

Ceballos halusi tiettävästi jättää Arsenalin taakseen tammikuun siirtoikkunassa. Ceballos olisi halunnut palata La Ligaan ja neuvotteli Valencian kanssa, mutta Ceballos jäi lopulta Arsenaliin.

Valencialaismedia Golsmedian toimittajan Héctor Gómezin mukaan Valencia haluaa edelleen Ceballosin ensi kaudeksi Mestallalle.

Valencian päävalmentaja Albert Celades on pyytänyt seurajohdolta Ceballosin lainaamista ensi kaudeksi. Ceballos ei halua jäädä Englantiin ja suostui jo tammikuussa Valencian tarjoukseen, vaikka Arsenal-lainan purkaminen ei lopulta onnistunutkaan. Ceballos haluaa olla mukana Espanjan EM-kisajoukkueessa ensi kauden jälkeen ja haluaa palata Espanjaan saadakseen paremmat mahdollisuudet kisajoukkueeseen pääsemisen suhteen.