Iker Casillas kertoi suuresta pettymyksestään – menetti aikoinaan pelipaikkansa David De Gealle: ”Del Bosque olisi voinut edes kertoa sen”

Hiljattain uransa lopettanut Iker Casillas palasi tällä viikolla Real Madridin palvelukseen. Casillas liittyi Real Madridin säätiön johtoon.
39-vuotias entinen huippumaalivahti kertoi Movistarin julkaisemassa Colgar las Alas -dokumentissa yhdestä uransa suurimmasta pettymyksestä.
Casillas menetti avauskokoonpanon paikkansa Espanjan A-maajoukkueessa kesän 2016 EM-lopputurnauksessa. Casillasia ei kutsuttu Espanjan A-maajoukkueeseen turnauksen jälkeen.
Casillas pettyi siihen, miten silloinen maajoukkueen päävalmentaja Vicente Del Bosque ei kertonut hänelle henkilökohtaisesti päätöksestään peluuttaa ennemminkin David De Geaa.
– Jotkut meistä on ansainnut sen oikeuden, että meille edes kerrottaisiin, kuulummeko joukkueeseen vai emme. Työskentelin Del Bosquen kanssa kahdeksan vuotta maajoukkueessa ja neljä vuotta Real Madridissa. Mielestäni hän olisi voinut ottaa minut minuutiksi syrjään ja selittää, miksi hän tekee sen päätöksen, Casillas totesi.
– Minusta tuntui pahalta, turhauttavalta ja surulliselta. En halunnut lisää polemiikkia ja lähdin Portoon ollakseni rauhassa. Sydämeni ei kestänyt enää sitä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi