Iker Casillasin huikea ura pakettiin – julkaisi jäähyväiskirjeen somessa

Yksi kaikkien aikojen parhaista maalivahdeista, 39-vuotias Iker Casillas on ilmoittanut virallisesti pelaajauransa päättyneen. Ilmoitusta on odoteltu jo pidempään, ja Casillasin viimeinen seura Porto ehtikin jo helmikuussa kertoa uran päättyvän.
– Tärkeintä on kuljettava matka ja seurassa olevat ihmiset, eikä matkan päämäärä, sillä se tulee työn ja vaivan kautta itsestään. Uskon voivani sanoa vailla epäilyksen häivää, että tämä on ollut haaveilemani matka ja päämäärä, Casillas kirjoitti pitkän jäähyväiskirjeensä saatesanoiksi.
Casillas oli pelannut koko uransa Real Madridissa, kunnes hän siirtyi Portoon vuonna 2015. Menestyksekkäiden Portugalin-vuosien jälkeen ura sai yllättävän käänteen vappupäivänä 2019, kun Casillas sai Porton harjoituksissa sydänkohtauksen. Hän toipui kuntoon sydänleikkauksen jälkeen, muttei pelannut sen jälkeen enää otteluakaan.
[readmore from=Casillas-Iker]
Kaiken kaikkiaan Casillas pelasi uransa aikana 510 La Liga -ottelua, 116 peliä Portugalin pääsarjaa, 177 Mestarien liiga -peliä sekä 167 A-maaottelua. Palkintokaapista löytyy muun muassa viisi La Liga -mestaruutta, kolme Mestarien liigan voittoa, maailmanmestaruus ja kaksi euroopanmestaruutta. Maailman parhaaksi maalivahdiksi ”San Iker” valittiin viidesti peräkkäin vuosina 2008-2012.
Casillas oli aikeissa haastaa istuvan puheenjohtajan Luis Rubialesin paikasta Espanjan jalkapalloliiton johdossa, mutta hän vetäytyi kuitenkin ehdokkuudesta. Nyt hänestä uskotaan tulevan Real Madridin puheenjohtajan Florentino Pérezin neuvonantaja.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi