Luis Rubialesin palli tutisee? Pelaajat ehdottavat maalivahtilegendaa Espanjan palloliiton johtoon
Kuva: Getty Images
42-vuotias Luis Rubiales valittiin Espanjan jalkapalloliiton johtoon toukokuussa 2018. Karismaattinen ja suorapuheinen Rubiales on ollut jatkuvasti tukkanuottasilla La Liga -pomo Javier Tebasin kanssa, eikä hän itsekään ole kiistattomasti rakastettu johtaja.
Rubialesin meriittilistalla on muun muassa Julen Lopeteguin erottaminen juuri ennen kesän 2018 MM-kisoja sekä Robert Morenon marraskuinen syrjäytys Luis Enriquen tieltä. Lisäksi Rubialesiinkin ovat kohdistuneet omat korruptioepäilynsä, ja häntä epäillään naispuolisen arkkitehtinsä lievästä pahoinpitelystä. Monien mieleen ei myöskään ollut Espanjan Supercupin myyminen isolla rahalla Saudi-Arabiaan, vaikka Rubiales itse onkin omaa päätöstään luonnollisesti kiihkeästi puolustanut.
Rubiales on ehdottanut, että Espanjan jalkapalloliitto RFEF:n puheenjohtajavaaleja aikaistetaan pidettäväksi tämän vuoden alkupuoliskolla. Menettely on RFEF:n historiasta entuudestaan tuttu, mutta lopullista päätöstä asiasta ei ole vielä tehty.
Nyt Sport kertoo, että Rubiales saattaa saada vaaleihin yllättävän haastajan. Espanjan pelaajayhdistys AFE ja espanjalaiset jalkapalloilijat ovat nimittäin esittäneet maajoukkueen entiselle kapteenille Iker Casillasille toiveen ehdolle asettumisesta. Rubiales itse nousi palloliiton johtoon juuri pelaajayhdistyksen nokkamiehen paikalta.
Real Madridissa maineensa luonut Casillas ei ole vielä tehnyt päätöstä ehdokkuudestaan, mutta harkitsee sitä vakavasti.
RFEF:n puheenjohtajasta äänestetään kokouksessa, johon osallistuu 141 jäsentä. Heistä 13 on ammattipelaajia ja 18 amatööripelaajia. Äänioikeus on myös 20 ammattiseuralla, joihin Casillasin ehdokkuus saattaisi Sportin arvion mukaan vedota. Ääniä saattaisi ropista myös 29 amatööriseuralta, jotka täyskokouksessa ovat läsnä.
[readmore from=Casillas-Iker]
Vaikka Casillas ehdolle asettuisikin ja saisi lukuisia äänestäjiä puolelleen, pitää Sport Rubialesia silti selkänä suosikkina uusimaan valtakirjansa. Rubialesia äänestäisivät todennäköisesti valtaosa Espanjan alueliitoista. Hänen uskotaan nauttivan laajasti myös äänioikeuttaan käyttävien erotuomarien ja valmentajien suosiosta.
Casillasin puheenjohtajuutta ei siis pidetä todennäköisenä, mutta jo ylipäätään vastaehdokkaan saaminen Rubialesille olisi pienimuotoinen mullistus.
38-vuotias Casillas on pelannut urallaan peräti 167 A-maaottelua. Hän ei ole vielä ilmoittanut uransa päättymisestä ja on edelleen Porton harjoitusvahvuudessa. Casillas sai sydänkohtauksen viime vappuna ja kävi sydänleikkauksessa. Hän palasi syksyllä Porton harjoituksiin, mutta ei ole tällä kaudella vielä pelannut. Näillä näkymin Casillas tekee päätöksen peliuran jatkumisesta maaliskuussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sevillan pelaajalle lätkäistiin hurja pelikielto
- Marcelo nimesi vaikeimmat vastustajansa – yllättävä nimi nousi esiin
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Marcelo nimesi vaikeimmat vastustajansa – yllättävä nimi nousi esiin
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä