Barcelonan porua herättänyt hätähankinta Martin Braithwaiten peliaika on toistaiseksi käynyt kalliiksi katalaanijätille. Luis Suárezin ja Ousmane Dembélén loukkaantumisten myötä Barcelona sai erikoisluvan ostaa Braithwaite Leganésista. Toistaiseksi tanskalainen on jäänyt vähälle peliajalle, ja toistaiseksi hänen hintansa on ollut yli 50 000 euroa per peliminuutti.

Dembélén loukkannuttua ja Suárezin jouduttua polvioperaatioon Barcelonalla oli edessään kauden viimeiset neljä kuukautta ilman kahta avauskokoonpanon hyökkääjää. Tovin syynättyään mahdollisuuksiaan, Barcelona päätyi maksamaan Leganésille 18 miljoonaa euroa Tanskan maajoukkuekärjen palveluksista.

– Toivon viettäväni täällä useamman vuoden, Braithwaite totesi esittelytilaisuudessaan.

Braithwaite aloitti mallikkaasti uransa Kataloniassa. Hänet päästettiin irti Real Madridia vastaan Santiago Bernabeulla, kuten myös kotiotteluissa Eibaria ja Real Sociedadia vastaan. Sarjan jatkuttua koronatauon jälkeen kesäkuussa, hän onnistui maalinteossa saatuaan paikan avauksessa Mallorcaa vastaan. Sevilla-avauksen jälkeen hänen peliaikansa on kuitenkin lähes täysin tyrehtynyt.

[readmore from=Braithwaite-Martin]

Kaiken kaikkiaan Braithwaite on ollut kentällä 332 minuutin ajan yhdeksässä pelissä. Näin ollen yhden peliminuutin hinnaksi muodostuu 54 000 euroa – tai kaksi miljoonaa euroa per peli.

Barcelona saattaa olla avoin hyökkääjän myynnille, mikäli tarjouksia kesän aikana tulee. Pelaaja itse haluaisi jäädä pidemmäksi aikaa, mutta seuran taloudellinen tilanne voi pakottaa katalaanit luopumaan varakärjestään.