Barcelonan seurapresidentti ja hallitus erosi – ”Hyvin harkittu päätös”
Kuva: Getty Images
Barcelonan seurapresidentti Josep Maria Bartomeu ilmoitti tiistai-iltana eronneensa tehtävästään. Bartomeun lisäksi myös koko Barcelonan hallitus on eronnut.
Bartomeu piti tiistai-iltana lehdistötilaisuuden Camp Noulla. Bartomeu ehti toimia Barcelonan seurapresidenttinä noin kuuden ja puolen vuoden ajan.
– Tämä on hyvin harkittu päätös, johon me kaikki hallituksen jäsenet olemme päätyneet yhteisymmärryksessä, Bartomeu totesi.
Bartomeun johtaman seurajohdon tavoite oli siirtää epäluottamusäänestyksen aikataulua koronaviruspandemiaan vedoten, mutta Katalonian hallitus ei suostunut siihen.
– Hallitus ilmoitti meille, ettei epäluottamusäänestyksen siirtämiselle ole syitä.
– Mestarien liigasta putoamisen jälkeen helpointa olisi ollut erota, mutta meidän oli tehtävä urheilullisia ja taloudellisia päätöksiä.
– Minua, perhettäni ja hallituksen jäseniä on haukuttu ja uhkailtu.
Bartomeu paljasti myös Barcelonan hyväksyneen osallistumiskutsun Euroopan Superliigaan, jota eurooppalaiset suurseurat ovat suunnitelleet jo pitkään.
– Samalla ilmoitan myös hienoja uutisia. Eilen hyväksyimme osallistumiskutsun tulevaisuuden Euroopan Superliigaan, joka varmistaisi Barcelonan taloudellisen tasapainon. Olemme myös hyväksyneet seurajoukkueiden MM-kisojen uuden formaatin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Koko areena buuasi – Real Madridin tähdille tyly vastaanotto
- Toimittaja: Barcelonan tähtihyökkääjälle kaavaillaan jatkosopimusta
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
