Gareth Balen agentti kommentoi nyt jopa Neymarin isän asemaa: ”Täysin hullua”
Kuva: Getty Images
Gareth Balen agentti Jonathan Barnett ei ole ammattikuntansa parhaiten taka-alalla viihtyviä hahmoja. Viikonvaihtessa AS:lle hyvin laajalti asioista kertoillut asianhoitaja puuttui myös Neymarin tilanteseen ja siihen, että brasilialaisen agenttina toimii tämän oma isä.
– Mielestäni se on täysin hullua. Tiedämme hyvin, miten vaikeaa on puhua omasta puolestaan vaikkapa pankinjohtajalle. Minä voin puhua asiakkaani puolesta vaikka koko päivän, mutta on eri asia, jos joudun puhumaan omasta puolestani.
Barnett näkee myös perspektiivin vääristyvän.
– Ei vanhemmilla voi olla oikeaa näkökulmaa jälkeläistensä suhteen. Lisäksi, tämä työ on hyvin ammattimaista, se on minun ja yritykseni menestymisen salaisuus. Nykypäivänä esimerkiksi markkinointi ja sosiaalinen media vaativat rautaista ammattitaitoa. Kaikella kunnioituksella näitä töitä tekeviä vanhempia kohtaan, suurin osa heistä ei ole koulutettuja tekemään niitä.
Agentti näkee, että sukulaisen toimiminen pelaajan asioidenhoitajana ei tee oikeutta tälle.
– Mielestäni, jos käsillä on poikkeuksellinen lahjakkuus, tulisi käytää parhaita mahdollisia toimijoita.
LUE MYÖS:
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta