Ronald Koeman vaitonainen huhuista Barcelonan palkanmaksuvaikeuksia koskien: ”Minun täytyy kysyä”

Atlético Madridin ja Real Madridin jo pudottua Copa del Reystä, La Ligan tämänhetkisestä kärkikolmikosta ainoastaan Barcelona on enää mukana cupissa. Barca kohtaa tänään keskiviikkona vieraskentällä Segundassa pelaavan Rayo Vallecanon. Palkintona on paikka puolivälierissä eli kahdeksan parhaan joukossa.
Espanjalaismediassa levisi tiistaina huhuja, joiden mukaan talousvaikeuksista kärsivä Barcelona ei olisi kyennyt maksamaan pelaajilleen lainkaan palkkaa tammikuussa. Valmentaja Ronald Koemanilta kysyttiin asiasta cup-ottelua pohjustaneessa lehdistötilaisuudesta, mutta hän oli asiasta vaitonainen.
– En tiedä, onko se totta. Minun täytyy kysyä, Koeman vastasi.
Itse otteluun Koeman vakuutteli Barcelonan lähtevän tosissaan. Aiemmat cup-kierrokset ovat osoittaneet alemmilla sarjatasolla pelaavien joukkueiden yllätysvalmiuden pääsarjaseuroja vastaan.
– Heidän sarjatasonsa on alempi, mutta Rayon taso on pääsarjan luokkaa. Ottelusta tulee vaikea, ja meidän on oltava ottelussa skarppeina päästäksemme jatkoon, Koeman totesi.
Pelaajarotaatiosta Koeman ei suuria paljastuksia tehnyt. Väsyneet pelaajat lepäävät, mutta muutoin otteluun aiotaan lähteä vahvalla kokoonpanolla.
– Valitsemme vahvan avauskokoonpanon päästäksemme jatkoon. Tiedämme cupin olevan lyhin tie voittaakseen jotain.
– Cupissa on mukana vain vahvoja joukkueita. Atléticon ja Realin kalenteri selkiytyi niiden pudottua, ja se on heille etu. Minä pelaan kuitenkin mieluummin kolmen päivän välein.
Lionel Messi on kärsinyt kahden ottelun pelikieltonsa ja on Koemanin mukaan valmis taas pelaamaan.
[readmore from=Copa-del-Rey]
– Messillä on kovat halut pelata ja voittaa asioita. Hän on voittava pelaaja, joka janoaa mestaruuksia. Ilmoitan joukkueen huomisaamuna (keskiviikkona), ja iltapäivällä nähdään, pelaako hän.
– Tavallaan meille oli hyvä, että hän sai levätä. Hän on nyt tuore, eikä hänellä ole vaivoja. Voittaaksemme jotain tarvitsemme hyväkuntoista Messiä.
Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 22.
Lähde: AS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään