Näkökulma: Barcelona-valmentajan koirankopissa neljä pelaajaa – viideskin siinä hilkulla

Barcelonan esitys Juventusta vastaan nosti hymyn seuran fanien kasvoille. Joukkueesta huokui peli-ilo. Tai ainakin niistä, jotka pääsivät ja pääsevät pelaamaan.
Kaikki eivät ole päässeet. Barcelona on pelannut tällä kaudella seitsemän ottelua, joista viisi La Ligassa ja kaksi Mestarien liigassa. Jo nyt alkaa näkyä melko vahvasti, ketkä ovat päävalmentaja Ronald Koemanin suosiossa ja ketkä eivät.
Pahimmin koirankopissa on kaksi Barcelonan omaa kasvattia ja hehkutettua lupausta: Carles Aleñá sekä Riqui Puig. Puig on toistaiseksi päässyt pelaamaan yhdessä ottelussa kokonaiset kolme minuuttia. Aleñá ei ole saanut vastuuta senkään vertaa, vaan miehen peliaika on pyöreä nolla.
Se oli toki jo kauden alla tiedossa, että Puigille ei olisi vastuuta tulossa. Koeman olisi halunnut lähettää nuorukaisen lainalle, mutta Puig halusi jäädä taistelemaan peliajasta. Aleñásta puolestaan Mundo Deportivo tietää tuoreeltaan kertoa, että hän on todennäköisesti lähdössä tammikuussa lainalle.
Koemanin 4-2-3-1-ryhmityksessä Aleñáa voi käytännössä käyttää keskikentän tuplapivotin roolissa. Ne paikat ovat olleet alkukaudesta vahvasti Frenkie de Jongin, Sergio Busquetsin ja jatkossa todennäköisesti yhä enemmän myös Miralem Pjanicin hallussa.
Puigille voisi sopia tuplapivotin lisäksi kymppipaikka, mutta sinnekin on ruuhkaa. Koemanin ykkösvaihtoehto tuolle tontille on ollut Philippe Coutinho, kakkonen Pedri ja kolmonen Lionel Messi. Puigille ei yksinkertaisesti jää tilaa.
Aleñán ja Puigin lisäksi Koemanin koirankopista löytyy kaksi muutakin: Martin Braithwaite ja Júnior Firpo. Molemmat olivat siirtohuhuissa viime kesänä.
Braithwaite on pelannut alkukauden aikana kolmessa ottelussa yhteensä 14 minuuttia. Tanskalaisen ongelma on erityisesti se, että häntä voi käyttää Koemanin ryhmityksessä oikeastaan vain keskushyökkääjänä. Sillä tontilla pelaa tätä nykyä yleensä Messi, ja jos ei Messi, niin Antoine Griezmann tai Ansu Fati. Braithwaiten taso ei vain riitä.
Firpo on tästä nelikosta saanut eniten peliaikaa, joskin edelleen voidaan puhua jämäminuuteista. Vasen pakki on pelannut kahdessa ottelussa yhteensä 29 minuuttia. Firpon edellä on ehdottomasti Jordi Alba, mutta vaikka Alba olisi sivussa, Koeman saattaisi mieluummin siirtää vasemmaksi pakiksi Sergiño Destin kuin peluuttaa Firpoa.
[readmore from=Barcelona]
Tällä haavaa vaikuttaa siltä, että koirankoppiin on tarjolla vielä viideskin ehdokas. Barcelonan hyökkäyspäässä on huomattava määrä tarjokkaita neljälle pelipaikalle. Messin asema on sementoitu, joten jäljelle jää kolme pelipaikkaa ja kuusi pelaajaa: Griezmann, Coutinho, Pedri, Fati, Ousmane Dembélé sekä Trincão.
Kuusikosta Coutinho on selvästi vakuuttanut Koemanin, joskin brasilialainen on nyt loukkaantuneena. 17-vuotiaat Pedri ja Fati ovat lyöneet vahvat näytöt tiskiin, ja Juventusta vastaan onnistuivat niin Griezmann kuin Dembélé. Jäljelle jää Trincão, joka ei ole vielä aivan vakuuttanut. Peliaikaakin on tullut lähinnä vaihtopelaajana, kuudessa ottelussa yhteensä 141 minuuttia. Tehot: 0+0.
Trincãon on pian onnistuttava, mikäli hän mielii pysyä mukana kilpailussa peliajasta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla