Griezmannin Barcelona-debyytistä vaisu: ”Hän tietää, että odotamme pelaajiltamme paljon”

Barcelonan päävalmentaja Ernesto Valverde joutui pettymään sarjakauden avausottelussa, kun katalonialaisseura hävisi Athletic Bilbaolle 1-0-lukemin.
Valverde kommentoi ottelun jälkeen muun muassa virallisen Barcelona-debyyttinsä tehneen Antoine Griezmannin esitystä.
– Kun hän on rangaistusalueen lähellä, hän on ratkaiseva ja liikkuu hyvin. Meidän tulee kuitenkin hallita peliä, että näin voi tapahtua, Valverde aloitti Griezmannista kysyttäessä.
– Totta kai hän on tietoinen siitä, että me odotamme pelaajiltamme paljon ja hänen täytyy pyrkiä pääsemään enemmän ottelun sisään.
Isommassa kuvassa Valverde pettyi varsinkin joukkueensa ensimmäisen puoliajan pelaamiseen.
– Se [ensimmäinen puoliaika] ei ollut hyvä, mutta onnistuimme luomaan parhaat tilanteet vaikka emme pelanneetkaan hyvin. Olimme liian syvällä. Toisella jaksolla peli oli meidän ja me määräsimme tahdin.
Barcelonalta puuttui ottelustaan joukkueen tärkein pelaaja Lionel Messi. Valverdelta kysyttiin myös argentiinalaistähden poissaolosta.
– On totta, että olemme tottuneet pelaamaan tietyllä tavalla ja silloin Leo loistaa, koska hän ohittaa pelaajia ja jakelee läpisyöttöjä. Kaikki eivät voi olla kuten hän, joten meidän täytyy oppia tulemaan toimeen, kun hän ei ole mukana.
La Liga starttasi perjantaina 16.8! Tilaa C More Total nyt, saat ensimmäisen viikon ilmaiseksi! Tarjous on voimassa pe-su koodilla LALIGA osoitteessa: cmore.fi/koodi. Käy klikkaamassa itsesi sisään ja varmista paikkasi espanjalaisen huippujalkapallon parissa!
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Käry kävi – nyt rapsahti dopingpanna
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen