Lionel Messi kaatoi Sevillan huimalla hattutempullaan – Luis Suárez onnistui myös maalinteossa
Kuva: Getty Images
Barcelona voitti Sevillan lauantaina Pizjuánilla maalein 4-2. Ottelun suurin tähti oli luonnollisesti Lionel Messi, joka iski hattutempun ja syötti Luis Suárezin maalin.
Sevilla sai otteluun mukavan lähdön. Aktiivista jalkapalloa avausjaksolla pelannut Pablo Machínin miehistö nappasi johtoaseman itselleen ensimmäisen puoliskon puolivälissä. Jesús Navas pääsi laukomaan boksin sisältä nopean vastahyökkäyksen päätteeksi ja onnistui ohittamaan Marc-André ter Stegenin.
Barcelona ei ollut kauaa tappioasemassa – tarkemmin todettuna neljä minuuttia. Messi sai keskityksen itselleen boksissa ja iski vieraat tasoihin komealla volleylaukauksella.
Sevilla teki ottelun toisen maalinsa juuri ennen taukoa. Ter Stegen avasi huonosti ja pallo jäi Sevillan hyökkäyskolmannekselle. Pablo Sarabia sai pallon haltuunsa ja syötti sen boksissa olleelle Gabriel Mercadolle. Mercado ohitti ter Stegenin ja teki kauden toisen sarjamaalinsa.
Toisen jakson puolivälissä Barcelona nousi tasoihin. Messi sai pallon haltuunsa boksin rajalla ja sijoitti pelivälineen ohi Sevillan maalia vartioineen Tomas Vaclikin.
Kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä Messi teki ottelun voittomaalin. Pallo kimposi varsin onnekkaasti Messille, joka pääsi nostamaan pallon yli Vaclikin.
Vielä lisäajalla Messi syötti Suárezin maalin. Suárez juoksi boksia kohti ja sai Messiltä loistosyötön. Voittomaalin tapaan Suárez nosti pallon Vaclikin yli. Suárez oli tehnyt ennen Sevilla-ottelua viimeisessä 11 pelaamassaan ottelussa vain yhden maalin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Onko tässä Xabi Alonson seuraava joukkue?
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja
- Barcelona haluaa isännöidä Mestarien liigan finaalia – kaupunginhallitukselta vihreää valoa
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja
- Manchester United haluaa Marcus Rashfordin takaisin Barcelonasta
- Onko tässä Xabi Alonson seuraava joukkue?