Atlético Madridilla jälleen sama kompastuskivi – Simeone: ”Niin voi tapahtua, mutta niin ei saisi tapahtua”

© Kuva: Getty Images

Atlético Madrid koki lauantai-iltana 0-2-vierastappion Eibarille. José Mendilibarin ryhmä siirtyi 1-0-johtoon jo 10. peliminuutilla ja tuo alun osuma jäi lopulta voittomaaliksi.

Kyseessä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun Atléticolla on ollut ongelmia otteluiden alussa. Diego Simeone tarttui aiheeseen kamppailun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Hän antoi aiheesta kehuja Eibarille ja kritiikkiä itselleen.

– Niin voi tapahtua, mutta niin ei pitäisi tapahtua, Simeone sanoi heikosta alusta.

– Olemme antaneet lahjoja lokakuussa, marraskuussa ja nyt teimme sen taas. Otteluiden aloittaminen tällä tavalla on minun vastuullani.

– He aloittivat vahvasti ja olivat ennakkoluulottomia. He varoittivat meitä kolme kertaa, mutta viimeisellä kerralla lopputuloksena oli maali. Tuosta eteenpäin emme pystyneet kontrolloimaan ottelua, mutta ei pystynyt vastustajakaan. Me emme vain pelanneet.

– Meidän täytyy parantaa ja ymmärtää, että ottelut alkavat ensimmäisestä pillin vihellyksestä.

Toisella jaksolla Atlético paransi selkeästi ja tämän nosti esiin Simeonekin. Tällä kertaa se ei kuitenkaan riittänyt pisteisiin.


Nappaa 20€ riskitön veto!

  1. Avaa pelitili Nordicbetille alapuolen napista.
  2. Talleta vähintään 20 euroa.
  3. Talletuksen jälkeen saat heti 20€ riskittömän vedon.