Celtan alkukausi oli haasteellinen. Seura ei kyennyt nappaamaan täysiä pistepotteja ja oli putoamisviivan välittömässä läheisyydessä.

Óscar García sai potkut joukkueen päävalmentajan paikalta.

Celta palkkasi Chacho Coudet’n Garcían korvaajaksi ja valinta näyttää onnistuneen paremmin kuin monet jaksoivat odottaa.

Celta on noussut sarjataulukossa jo kahdeksanneksi. Iago Aspas on ollut tuttuun tapaan yksi sarjan parhaista pelaajista. 17 sarjaottelussa on syntynyt yhdeksän maalia ja kuusi maalisyöttöä.

Nolito uskoo Aspasin palaavan pian Espanjan A-maajoukkueeseen. 33-vuotias Aspas on edellisen kerran pelannut Espanjan paidassa kesällä 2019.

– Uskon hänen palaavan maajoukkueeseen. Jos hän jatkaa samalla tavalla kuin tähän asti, ei siinä ole mitään epäselvyyttä. Pitää silti paikkansa, että Gerard Moreno (Aspasin paikan maajoukkueesta vienyt hyökkääjä) on pelannut todella hyvin.

– Jos se olisi minusta kiinni, niin Aspas palaisi välittömästi maajoukkueeseen. Uskon Luis Enriquen ottavan hänet mukaan, Nolito totesi joukkuetoveristaan AS:lle.

Nolito laskee Aspasin uransa parhaimpien joukkuetovereiden joukkoon.

– Lasken hänet ihan parhaimpien joukkoon. Olen päässyt pelaamaan Leo Messin, Andrés Iniestan, David Silvan, Kun Agüeron, Sergio Ramosin ja Sergio Busquetsin kaltaisten pelaajien kanssa, mutta silti laittaisin Aspasin kärkeen.