Carlo Ancelotti on jo tullut takaisin Real Madridiin. Myös fysiikkavalmentaja Antonio Pintus on tekemässä paluuta joukkueeseen. Nyt Álvaro Arbeloa ollaan Marcan mukaan ottamassa mukaan valmennukseen ensi kaudeksi.

Arbeloa on tuttu kasvo Madridissa, jonne hän tuli juniorina vuonna 2001 ja jonka edustusjoukkueeseen hän murtautui ensimmäisen kerran noin kolme vuotta myöhemmin. Yhteensä Arbeloa pelasi Realissa kahden eri stinttinsä aikana 12 vuotta.

Arbeloaa pidetään tällä hetkellä ennakkosuosikkina Ancelottin apuvalmentajaksi. Hän on marraskuusta lähtien valmentanut Real Madridissa juniorijoukkuetta.

Viime kerralla, kun Ancelotti Realia valmensi, hänen apuvalmentajinaan toimivat ensin Zinédine Zidane ja sitten Fernando Hierro. Zidanen kanssa Ancelotti voitti Mestarien liigan ja Copa del Reyn kaudella 2013–14.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Xav Salazar

@XavsFutbol
Arbeloa assistant coach you know. This era is just gonna be vibes and beef with Piqué every week.

Ennen kuin Ancelotti virallisesti siirtyi Evertonista Real Madridiin, Arbeloa kehui häntä lämpimin sanankääntein.

– Hänet tunnetaan hyvin ympäri maailman. Hänellä on aina hyvät välit pelaajiinsa, ja hänen pelisysteeminsä on hyökkäävä, Arbeloa kuvaili entistä valmentajaansa Real Madrid TV:lle.

– Hän antaa pelaajilleen paljon vapauksia toteuttaa itseään. Pelasimme kahden kauden ajan upeaa jalkapalloa hänen johdollaan. Voitimme La Déciman (seuran kymmenennen Mestarien liigan mestaruuden).

– Hänen joukkueensa ovat erittäin hyvin organisoituja, mutta pelitapa myös näyttää kauniilta. Lisäksi hän tuntee Real Madridin täydellisesti. Hän tuntee seuran toimintatavat ja kaiken ylimääräisen, mitä [Realin] päävalmentajan työhön liittyy.