Barca-puolustajan vamma uusiutui – toinenkin vaihto terveydellisistä syistä

Barcelonan tiistai-ilta ei ollut iloinen. Sen lisäksi, että Barca jäi 0-0 -tasapeliin Slavia Prahan kanssa, joutui se tekemään kaksi pelaajavaihtoa ei-taktisista syistä.
Ensimmäisenä kentän jätti 30-vuotias luottopuolustaja Jordi Alba. Barcelona vahvisti jo tiistai-iltana ensimmäisten tutkimusten jälkeen, että Alba koki kipua vasemmassa pohkeessaan, ja pyysi sen takia vaihtoon pääsyä. Barcelonan tiedotteessa ei annettu vielä arviota Alban poissaolon pituudesta.
Barcelona kertoo, että Alban vamma on sama, joka piti hänet sivussa viidestä ottelusta syys-lokakuussa. Alban alkuperäinen vamma syntyi 17. syyskuuta pelatussa ottelussa Borussia Dortmundia vastaan, ja nyt vamma siis uusiutui. Alba on pelannut tällä kaudella kaikkiaan yhdeksän ottelua.
Alban paikan otti kentällä Sergi Roberto. Roberto meni kentän oikealle laidalle ja oikealla aloittanut Nelson Semedo siirtyi vasemmalle. Toinen luontainen vasen laitapuolustaja Junior Firpo ei mahtunut tiistaina Barcelonan kokoonpanoon.
Alba on lähes varmasti sivussa lauantain sarjapelistä Celta Vigoa vastaan. Hyvin todennäköisesti väliin jäävät myös marraskuun maaottelut. Espanja julkistaa joukkueensa perjantaina.
[readmore from=Alba-Jordi]
Vaihtoon joutui terveyssyistä myös toinen konkari Sergio Busquets. 31-vuotiaan keskikenttäpelaajan paikan otti 68. minuutilla Ivan Rakitic. Barcelonan valmentaja Ernesto Valverde kertoi ottelun jälkeen, että Busquetsin vaihdon syynä oli vatsavirus, jonka johdosta pelaajaa alkoi pyörryttää.
Busquetskin saa mahdollisesti lepovuoron lauantaina, jotta vatsavaivoista päästään kokonaan. Maaotteluissa pelaamista huonovointisuus tuskin kuitenkaan estää.
Lähteet: Sport ja Mundo Deportivo
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla