Virallista: Espanjalaislegenda joutui lopettamaan uransa ennen aikojaan – historiallinen finaali jää pelaamatta
Kuva: Getty Images
Aritz Aduriz tiedotti keskiviikkona sosiaalisessa mediassa lopettavansa ammattilaisuransa.
39-vuotias Aduriz on kärsinyt lonkkaongelmista läpi tämän kauden.
Aduriz kertoi tiedotteessaan lääkärien suositelleen hänelle mahdollisimman pikaista lonkkaleikkausta, joka on syy Adurizin päätökseen lopettaa uransa.
Aduriz edusti kasvattajaseuraansa Athleticia yli kymmenen vuoden ajan ja pelasi seurassa 405 ottelua, joissa syntyi 172 maalia. Aduriz debytoi Athleticin edustusjoukkueessa syyskuussa 2002.
Athleticin lisäksi Aduriz edusti urallaan Valladolidia, Mallorcaa, Valenciaa. Aduriz esiintyi myös Espanjan A-maajoukkueessa ja oli mukana kesän 2016 EM-lopputurnauksessa.
Aduriz tiedotti viime kesänä, että tämä kausi olisi konkarikärjen uran viimeinen. Ura päättyy kuitenkin ennen aikojaan, sillä La Liga on ollut tauolla koronaviruspandemian seurauksena yli kahden kuukauden ajan, joka on samalla siirtänyt Copan finaalin tulevaisuuteen. Kauden on tarkoitus jatkua kesäkuussa.
Adurizin Athletic eteni Copan finaaliin, jossa vastaan asettuu paikallisvastustaja Real Sociedad kilpailun historian ensimmäisessä baskiderbyfinaalissa. Finaali oli määrä pelata 18. huhtikuuta, mutta koronaviruksen myötä finaali pelataan tiettävästi vasta ensi vuoden puolella, mutta se ei ole vielä varmaa.
Tämä kausi on ollut Adurizille vaikea. Kärki jäi pienelle vastuulle, eikä päässyt kertaakaan avaukseen La Ligassa tai Copassa. Aduriz viimeisteli viimeisellä kaudellaan vain yhden maalin, mutta se oli sitäkin erityisempi, sillä kyseessä oli saksipotkulla tehty voittomaali Barcelonan verkkoon kauden avausottelun lisäajalla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla