Espanjalle harmittava takaisku juuri ennen MM-finaalia
Kuva: All Over Press
Espanjan maajoukkueen lauantain harjoitukset peruttiin kokonaan rajuilman takia.
Ensin treenejä siirrettiin ukkosen takia, ja lopulta joukkueen harjoitukset jäivät kokonaan väliin sääolosuhteiden vuoksi.
Argentiina puolestaan pystyi vetämään viimeiset valmistavat harjoitukset lauantaina, mutta sää oli kehno.
New Jerseyssä on satanut tasaisesti ja välillä vesisade on yltynyt rankaksi. Säätiedotukset enteilivät aiemmin viikolla jopa sitä, että MM-finaalin pelaaminen MetLife Stadiumilla olisi uhattuna.
MM-loppuottelun pitäisi kuitenkin toteutua ajallaan ja suunnitelmien mukaan.
Espanja ja Argentiina kohtaavat jättikisojen huipennuksessa sunnuntaina kello 22 Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
- José Mourinho sai tarpeekseen – yksi asia hiertää uudessa pestissä
- Lehti: Liverpoolilla kiikarissa jo seuraava Barcelona-pelaaja Ronald Araújon jälkeen
- Mitä Yan Diomandelta puuttuu suurempaa roolia varten, José Mourinho?
- Lamine Yamal: Ansaitsen Ballon d’Orin
- Pierre-Emerick Aubameyang iski jälleen – 17 vuotta vanha temppu toistui
- Vain yksi on pystynyt samaan – Barcelona-lupaukselta historiallinen temppu kuuden maalin ottelussa
- La Ligassa kauden ensimmäiset päävalmentajapotkut
- Julián Álvarez sivuun
- Atléticolle surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui taas ja jää sivuun derbystä
- Jättihankinta pääsi viimein Real Madridin avauskokoonpanoon – Mourinho: ”Paljon opittavaa taktisella puolella”
- La Ligassa kauden ensimmäiset päävalmentajapotkut
- Vain yksi on pystynyt samaan – Barcelona-lupaukselta historiallinen temppu kuuden maalin ottelussa
- Pierre-Emerick Aubameyang iski jälleen – 17 vuotta vanha temppu toistui
- Jättihankinta pääsi viimein Real Madridin avauskokoonpanoon – Mourinho: ”Paljon opittavaa taktisella puolella”
- Julián Álvarez sivuun
- Lamine Yamal: Ansaitsen Ballon d’Orin
- Real Madrid voitti paikallispelin – Kylian Mbappé osui kahdesti
- Ville Koski teki maalin La Ligassa!
- Espanjan MM-sankari ehdolla sekä parhaaksi että huonoimmaksi pelaajaksi maailmassa
- Sport: Barcelona aloittamassa jatkosopimusneuvottelut avainpelaajansa kanssa